Мы в Telegram
Добавить новость
123ru.net
World News in Finnish
Май
2018

Новости за 28.05.2018

Jokerit menetti ykkösmaalivahtinsa!

Iltalehti.fi 

GM Jari Kurri joutuu metsästämään Jokereille uuden maalivahdin. Loukkaantumisista kärsinyt mutta loppukaudesta Jokerien ykkösmaalivahdiksi viime kaudella noussut Karri Rämö jättää helsinkiläisseuran. Rämöllä oli sopimuksessaan Jokerien kanssa optio ensi kaudesta, mutta Rämö on sanonut optionsa irti. Useiden venäläislähteiden mukaan Rämö suuntaa Avangard Omskiin, jossa hän pelasi kaudet 2009-13. Asiasta kertoi muun muassa .

Varkaat tyhjensivät mansikkapellon Saksassa

Iltalehti.fi 

Neljällä tai viidellä vuokra-autolla liikkeellä olleet varkaat iskivät mansikkapellolle Bad Sobernheimissa Saksassa. Mansikkavarkaus tapahtui sunnuntaina Reininmaa-Pfalzin osavaltiossa. Varkaiden käsiin joutuneen mansikkasaaliin suuruus ei ole tiedossa, mutta poliisi uskoo varkaiden saaneen käsiinsä "merkittävän määrän mansikoita", kertoo Süddeutsche Zeitung. Silminnäkijät näkivät varkauden ja ilmoittivat siitä mansikkapellon omistajalle, joka hälytti poliisin. Varkaat olivat kuitenkin jo pakosalla saaliineen, kun poliisi ehti paikalle.

”Nyt tarjolla myös pizzaa”, ilmoitti torikahvilayrittäjä Facebookissa - some räjähti, kun kuvasta paljastui Saarioisten roiskeläppä

Iltalehti.fi 

Sosiaalinen media villiintyi, kun mikkeliläiskahvila otti ruokalistalleen ”roiskeläppänäkin” tunnetun Saarioisten einespizzan. Lounas valmistuu käden käänteessä, kun Mikkelin torilla yhtä lukuisista kahviloista pitävä Marja Parkkinen heittää pakasteesta Saarioisten pizzan mikroaaltouuniin. Myös toisen valmistajan, Atrian, vastaavaa tuotetta on tarjolla. - Ihmiset tykkäävät siitä, kahvinkin kanssa. Eikä tämä ole liian iso, Parkkinen arvioi tuotevalikoimavalintaansa.



Atarin perustaja Ted Dabney on kuollut 81-vuotiaana - jätti jälkensä koko pelimaailmaan

Iltalehti.fi 

Videopelialan yksi suurista vaikuttajista, Atarin perustajäsen Samuel ”Ted” Dabney on kuollut 81-vuotiaana. Pelimaailmaa koskettavat suru-uutiset jatkuvat. Pelihistorioitsija Leonard Herman kertoi viikonloppuna Facebook-tilillään Atarin perustajajäsen Ted Babneyn kuolemasta. Asiasta uutisoi . Viime viikolla Iltalehti suositun pelikriitikon, John ”Totalbiscuit” Bainin kuolemasta. Vaikka Dabneyn ura Atarilla olikin lyhyt, jätti hän suuren jäljen. Yhdessä toisen perustajista, Nolan Bushnellin kanssa... Читать дальше...

Huonoja uutisia Kimi Räikköselle: Sebastian Vettel saa merkittävän lisäavun, Kimi jää ilman

Iltalehti.fi 

Ferrari tuo uuden moottoripäivityksen Montrealin osakilpailuun. Sebastian Vettel saa Montrealin osakilpailuun roimasti päivitytetyn moottoripaketin. La Gazzetta dello Sportin tietojen mukaan saksalaiskuskin autoon asennettava uusi voimayksikkö on peräti 15-20 hevosvoimaa edellistä väkevämpi. Paketti valmistui parahiksi juuri Kanadan osakilpailuun sen vuoksi, että viime viikonloppuna ajetussa Monacon GP:ssä voiton tavoittelu on kaikista kilpailuista vähiten riippuvainen moottoritehoista.

Hellyyttävä video - Hyvinkäälle syntyi yllättäen ponimuulivarsa

Iltalehti.fi 

Suomessa on muuleja noin 20-30 yksilöä. Näistä suurin osa on pieniä ponimuuleja. Suomen aasiyhdistys kävi tutustumassa Hyvinkäällä vastasyntyneeseen ponimuulivarsaan. Kyseessä on varsinainen yllätysvarsa, sillä emän ei tiedetty olevan edes tiineenä. Emä on tuotu ulkomailta, eikä ostovaiheessa ollut puhetta tiineydestä. Emä kuitenkin alkoi keräämään massaa ja lopulta syntyi tämä pieni hurmaava ponimuulivarsa.



Terhi Kokkosen yllättävä lähtö saa Vain elämää -artistit hämmennyksiin: ”Mitä me keksitään?”

Iltalehti.fi 

Aki Tykin päivä on ensimmäinen tämän kauden jaksoista, joissa Terhi Kokkonen ei ole mukana. Ensi torstain Vain elämää -jaksossa vietetään Happoradion nokkamiehen Aki Tykin päivää. Jakso on ensimmäinen, jossa laulaja Terhi Kokkonen ei ole mukana. Muut artistit pohtivat aamiaispöydän ääressä, miten yhden artistin puuttuminen ratkaistaan.

Presidentti Niinistön muotokuva asetetaan koko kansan nähtäväksi Ateneumiin - kesäkuussa vietetään ilmaispäivää, jolloin museoon pääsee maksutta

Iltalehti.fi 

Haluatko nähdä tasavallan presidentti Sauli Niinistön virallisen muotokuvan omin silmin? Pian se on mahdollista. Tasavallan presidentti Sauli Niinistön muotokuva asetetaan näytteille Ateneumin taidemuseoon tiistaina 5. kesäkuuta, kertoo valtioneuvoston viestintäosasto tiedotteessaan. Teos on yleisön nähtävillä 2. syyskuuta 2018 saakka, minkä jälkeen teos palaa tasavallan presidentin esittelysaliin valtioneuvoston linnaan.

3 työntekijätyyppiä, joille pitäisi voida antaa potkut

Iltalehti.fi 

Asiantuntijat listaavat työntekijätyyppejä, joiden pitäisi heidän mukaansa saada potkut. Ennen kuin alkaa suunnitella työntekijän irtisanomista, täytyy konsultoida henkilöstöosastoa ja pyytää lainopillisia neuvoja. Työsopimusta ei pidä purkaa päähänpistosta, vihastuksissaan tai yhden virheen takia. Tätä mieltä ovat Michael Kerr, luennoitsija ja kirjailija sekä Lynn Taylor, työpaikka-asiantuntija ja kirjailija.

MTV: Kiti Kokkonen jättää Putouksen

Iltalehti.fi 

Tanhupallo-hahmollaan sketsihahmokisan voittanut näyttelijä ei ole mukana seuraavalla Putous-kaudella, kertoo MTV. Näyttelijä Kiti Kokkosta, 43, ei nähdä Putouksen seuraavalla tuotantokaudella, kertoo . Suosikkiohjelman kymmenes tuotantokausi starttaa ensi syksynä, mutta Tanhupallo-hahmollaan ihastuttanut Kokkonen ei ole ohjelmassa mukana. Sketsihahmokilpailun voittaneen näyttelijän Putous-historia jää siis yhteen tuotantokauteen. - Harmittaa tosi paljon. Olisin todella mielelläni ollut mukana, mutta oman teatterin... Читать дальше...


Музыкальные новости
Игорь Бутман

Трансляцию концерта джазового оркестра Бутмана посмотрели 50 млн китайцев





Персональные новости
#123ru.net

Сотрудники Росгвардии задержали устроившего стрельбу с балкона мужчину в Подмосковье 





Baba Lybeck jakoi hauskan muiston: Elastinen keskeytti tv-ohjelman kuvaukset: ”Täytyy päästä p*skalle”

Iltalehti.fi 

Uutisvuodon viimeinen lähetys nähtiin lauantaina. Lybeckin kahdeksaan ylituomarointivuoteen mahtuu monta yllättävääkin episodia. Yksi niistä liittyy Elastisen vuosien takaiseen vierailuun. Vierailu osoitti, että hätä ei lue lakia. Suosikkiartisti oli yksi niistä harvoista, ellei jopa ainoa vieras, jotka ovat keskeyttäneet nauhoituksen. Vieras saattoi perin inhimillisen syyn mutkattomasti ohjelman tekijöiden ja studioyleisön tietoon. Vessakäynti auttoi asiaan ja nauhoitus jatkui viiden minuutin tauon jälkeen.

Koeajossa Suomen edullisin nelivetohybridi - onko Swiftissä järkeä?

Iltalehti.fi 

Suzuki Swift Hybrid on edullinen, mutta onko sen hybridijärjestelmästä mitään hyötyä? Myyntisloganina ”Suomen edullisin nelivetohybridi” kuulostaa houkuttelevalta, mutta paperilta luettuna Suzuki Swift Hybridin sähkömoottorin tarjoama 2,3 kW:n ja 50 Nm:n lisäpotku saa hieman hymähtelemään. Todellisuudessa Swift Hybrid onkin kevythybridi, jonka sähkömoottori lähinnä keventää polttomoottorin kuormaa. Sähkömoottori ei siis missään tilanteessa toimi auton ainoana käyttövoimana.

Спорт в России и мире
Москва

Четырёх футболисток самарских "Крыльев" сняли с поезда за дебош


Загрузка...

Все новости спорта сегодня


Новости тенниса
Сюзанн Ленглен

Матч Котова и Вавринки перенесли на корт Сюзанн Ленглен


Загрузка...


123ru.net – это самые свежие новости из регионов и со всего мира в прямом эфире 24 часа в сутки 7 дней в неделю на всех языках мира без цензуры и предвзятости редактора. Не новости делают нас, а мы – делаем новости. Наши новости опубликованы живыми людьми в формате онлайн. Вы всегда можете добавить свои новости сиюминутно – здесь и прочитать их тут же и – сейчас в России, в Украине и в мире по темам в режиме 24/7 ежесекундно. А теперь ещё - регионы, Крым, Москва и Россия.


Загрузка...

Загрузка...

Экология в России и мире
Москва

Проверку начали после загрязнения реки Сетунь в Москве





Путин в России и мире
Москва

Эксперт Президентской академии в Санкт-Петербурге о суверенной финансовой системе в России


Лукашенко в Беларуси и мире



123ru.netмеждународная интерактивная информационная сеть (ежеминутные новости с ежедневным интелектуальным архивом). Только у нас — все главные новости дня без политической цензуры. "123 Новости" — абсолютно все точки зрения, трезвая аналитика, цивилизованные споры и обсуждения без взаимных обвинений и оскорблений. Помните, что не у всех точка зрения совпадает с Вашей. Уважайте мнение других, даже если Вы отстаиваете свой взгляд и свою позицию. Smi24.net — облегчённая версия старейшего обозревателя новостей 123ru.net.

Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).

123ru.net — живые новости в прямом эфире!

В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.





Зеленский в Украине и мире
Киев

В Польше заявили о зловещем плане Киева


Навальный в России и мире
Москва

Раз нет протестов, будут санкции: как навальнисты и команда Ходорковского меняют стратегию борьбы с Россией



Здоровье в России и мире


Частные объявления в Вашем городе, в Вашем регионе и в России






Загрузка...

Загрузка...



Певица

Певица Рита Дакота заявила, что лицо покрылось прыщами после совета косметолога



Москва

Лови летние скидки: до 20% скидка на электронику и комплектующие!

Друзья 123ru.net


Информационные партнёры 123ru.net



Спонсоры 123ru.net