123ru.net
World News in Finnish
Май
2018

Новости за 15.05.2018

Lehti: Ruotsalaista jääkiekkotähteä epäillään väkivaltarikoksesta - uhrina lähiomainen

Iltalehti.fi 

Kyseinen jääkiekkoilija on nähty myös Tre Kronorin paidassa, kirjoittaa Aftonbladet. tietojen mukaan epäilty mies on pelannut menestyksekkään uran jääkiekkoammattilaisena sekä kotimaassaan että ulkomailla. Häntä kuvaillaan yhdeksi Ruotsin tunnetuimmista pelaajista. Ruotsalaislehden mukaan yhtä maan kuuluisimmista jääkiekkovaikuttajista epäillään törkeästä väkivaltarikoksesta. Uhri on lähiomainen. Lehden mukaan poliisit ottivat miehen kiinni kotoaan Tukholman alueella viime yönä eikä hän vastustanut kiinniottoa.

Venäjällä karu kohtalo - Kanada vastaan jo puolivälierissä

Iltalehti.fi 

Ruotsi voitti Venäjän 3-1 ja vei nimiinsä MM-kisojen A-lohkon. Venäjälle tappio tiesi A-lohkon kakkostilaa ja sitä, että torstain puolivälierissä vastaan tulee B-lohkon kolmonen eli Kanada. Ottelu alkaa Kööpenhaminassa kello 17.15 Suomen aikaa. Venäjä johti Ruotsia vastaan jo ajassa 2.44, kun Kirill Kaprizov iski ylivoimalla illan avausmaalin. Syötön tarjoilivat Nikita Gusev ja Pavel Datsjuk.



Suomen alle 17-vuotiaat tytöt ovat menestyksen kynnyksellä - päävalmentaja kertoo taustoista: ”Joukkueen potentiaali on kova”

Iltalehti.fi 

Suomen alle 17-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Marko Saloranta kertoo, miksi joukkue menestyy. Suomi voitti Hollannin 2-1 ja eteni perjantaina pelattavaan EM-välierään Espanjaa vastaan. - Tässä on tosi taitavia pelaajia paljon. Sitten on pelaajia, ketkä ymmärtävät jalkapalloa. On pystytty monipuolisesti pelaamaan, Marko Saloranta sanoo.

Joonas Suotamo yhteiskuvassa Jasper Pääkkösen kanssa - fanit huomauttelivat pituuserosta: ”Jos et seisois jättinä vieressä...”

Iltalehti.fi 

Star Wars -tähti Joonas Suotamo, 31, julkaisi yhteiskuvan kansainvälisen läpimurron lähellä olevan Jasper Pääkkösen, 37, kanssa. Uusissa Star Wars -elokuvissa Chewbaccan roolissa nähtävä Joonas Suotamo on julkaissut yhteiskuvan parhaillaan Cannesissa mediahuomiota nauttivan Jasper Pääkkösen kanssa. Pääkkösen merkittävä rooli Blackkklansman-elokuvassa on saanut kansainvälistä huomiota, ja hän on poseerannut ohjaaja Spike Leen ja kuuluisan näyttelijäkastin kera Cannesin elokuvajuhlien punaisella matolla. Читать дальше...

Pohjois-Korea suuttui sotaharjoituksista ja perui neuvottelut Etelä-Korean kanssa

Iltalehti.fi 

Nähtäväksi jää, peruuntuuko myös tapaaminen Donald Trumpin kanssa. Pohjois-Korea on perunut huomisen tapaamisen Etelä-Korean kanssa, kertoo uutistoimisto Reuters. Syynä perumiselle on se, että Pohjois-Korea on suuttunut Etelä-Korean ja Yhdysvaltojen sotaharjoituksista. Perjantaina alkaneiden sotaharjoitusten on määrä kestää kaksi viikkoa. Koreoiden oli tarkoitus keskustella maiden raja-alueella. Pohjois-Korea kutsuukin sotaharjoituksia "provokaatioksi", joka on ristiriidassa viimeaikaisen Koreoiden lähentymisen kanssa.

Susanna Kosken ryhmätoverit peräänkuuluttavat empatiakykyä - Toivakka: ”Esiintyminen menee nuoruuden piikkiin”

Iltalehti.fi 

Kansanedustaja Susanna Kosken (kok) tv-esiintyminen jakaa kokoomuslaisten kansanedustajien mielipiteet puolesta ja vastaan. Iltalehti teki soittokierroksen Kokoomuksen eduskuntaryhmän jäsenille tiistai-iltana. - En nähnyt ohjelmaa, mutta huomasin myrskyn sosiaalisessa mediassa. Olen pahoillani siitä ja olen täysin eri linjoilla, kuten useimmat eduskuntaryhmässä, kansanedustaja (kok) Lenita Toivakka sanoo.

Nova: Aki Linnanahde ja Olli Jokinen kohtasivat yökerhossa NHL-tähden viinanhuuruisina sekoiluvuosina: ”Mä tienaan enemmän ku sun isä ja äiti yhteensä”

Iltalehti.fi 

Entinen NHL-tähti Olli Jokinen on nyt muuttunut mies, mutta niistä hulluista vuosista yöelämässä liikkuu edelleen vaikka minkälaisia tarinoita. Ennen perheen perustamista ja Floridaan asettumista Jokinen opittiin vuosituhannen taitteessa tuntemaan erittäin lahjakkaana mutta myös ylimielisenä kukonpoikana. Yöelämä tuli tutuksi, eikä käytös aina ollut nöyryydellä pilattua. Jokinen muisteli hulluja aikoja Radio Novan aamussa tiistaina.



Pääkaupunkiseudun kaupungit käyvät sote-kapinaan yhteisrintamassa: ”Paljon vahingollisia vaikutuksia”

Iltalehti.fi 

Aiemmin vastahankaan pistänyt Espoo yhtyi muiden pääkaupunkiseudun kaupunkien esittämään kritiikkiin. Pääkaupunkiseudun kaupungit julkaisivat tiistai-iltana yhteisen lausuntonsa maakunta- ja sote-uudistuksesta. Seuraavan lausunnon ovat hyväksyneet Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginvaltuustot: - Maakunta- ja sote-uudistuksella on paljon vahingollisia vaikutuksia kasvavien kaupunkien taloudelle, palveluille ja investointikyvylle, eikä se ota huomioon pääkaupunkiseudun erityispiirteitä. Читать дальше...

Olisiko suojamaskin käyttö estänyt 21-vuotiaan kuoleman? - Nukutuslääkärille vaaditaan sakkotuomiota kuolemantuottamuksesta

Iltalehti.fi 

Vastaaja kiisti syytteet ja sanoi suojamaskin olevan bakteeripesä ja sen käyttöä ohjeistuksessa suositellaan, ei määrätä. Kun terve 21-vuotias nuori nainen tuli viime elokuussa yksityiseen tamperelaiseen Dextra Koskisairaalan rutiininomaiseen polvileikkaukseen, kukaan ei voinut aavistaa, että se vaatisi potilaan hengen. Nainen sai ennen leikkausta selkäydinpuudutuksen. Onnistuneen polvileikkauksen jälkeen hänen kuntonsa kuitenkin heikkeni kotona ja hänet toimitettiin tehohoitoon yliopistolliseen sairaalaan. Читать дальше...

Bachelor Suomessa dramaattinen käänne: Maria antoi Jonille pakit - ”Hyvää loppuelämää!”

Iltalehti.fi 

Maria tunsi tulleensa petetyksi, kun Joni vietti yhteisen yön Janetten kanssa. Videolla esittelyssä kolmannen Bachelor-kauden naiset. Bachelor Suomen kolmannella kaudella dramaattisimmat hetket näyttävät osuvan viimeisiin jaksoihin. Tänään sekä Joni että katsojat saivat yllättyä kunnolla. Maria veti poikamiehen käytöksestä niin ison herneen nenäänsä, että lähti koko ohjelmasta.

David Robinson istui 18 vuotta vankilassa murhasta, jota ei tehnyt - poliisi maksoi silminnäkijälle

Iltalehti.fi 

Robinson vapautui maanantaina. Hän kutsuu vankila-aikaansa ”painajaiseksi”. 49-vuotias David Robinson vapautui maanantaina vankilasta liki 20 vuoden jälkeen. Robinsonin todettiin syyttömäksi murhaan, jonka vuoksi hänet oli aikoinaan vangittu. Robinson sai tuomion vuonna 2001 36-vuotiaan Sheila Boxin kuoleman takia. Box ammuttiin kuoliaaksi, kun hän lähti kotiin baarista, jonka hän osittain omisti. Robinson tuomittiin teosta, ja todisteena käytettiin yhden silminnäkijän kertomusta. Silminnäkijä sanoi nähneensä Robinsonin ampuneen Boxin.


Музыкальные новости
Фрэнк Синатра

Мартин Скорсезе вернулся к идее 15-летней давности. Он снимет Леонардо ДиКаприо в роли Фрэнка Синатры





Персональные новости
Желдорреммаш

Улан-Удэнский ЛВРЗ стал участником Всероссийской ярмарки трудоустройства





Neste tunnustaa romaniperheen syrjinnän asemallaan: ”Täytyy tunnustaa, että tapaus ei ole ainoa eikä ainutkertainen”

Iltalehti.fi 

Neste kertoo kannanotossaan tehneensä suunnitelman, jolla syrjintä pyritään kitkeä yhtiön kaikesta toiminnasta. Kohua aiheuttanut video Nesteeltä. Nesteen asemaverkostosta vastaava johtaja Panu Kopra ottaa videopalvelu Youtubessa julkaistulla videolla kantaa julkisuudessa olleeseen tapaukseen, jossa romaniperhe koki syrjivää kohtelua yhtiön huoltamolla Vantaalla.

Yli puolet opettajista tekee töitä viikonloppuisin molempina päivinä, kiusaaminen yleistä, kysely kertoo

Iltalehti.fi 

Opettajien arviot omista työoloistaan ja työkyvystään ovat heikentyneet selvästi muutaman vuoden takaisesta, ilmenee työolobarometrista. Opettajien arviot työoloistaan ja työkyvystään ovat heikentyneet selvästi muutaman vuoden takaisesta, kertoo Opetusalan työolobarometri. Terveydelle vaarallista työstressiä esiintyy nyt opettajilla enemmän kuin työntekijöillä keskimäärin.

Hollanti kaatui - Suomen tytöt taistelevat Euroopan mestaruudesta

Iltalehti.fi 

Suomen alle 17-vuotiaat tytöt pelaavat Euroopan mestaruudesta. Marko Salorannan valmentama joukkue voitti Hollannin 2-1 Kaisa Juvosen ja Aino Vuorisen maaleilla Liettuassa. Suomi kohtaa EM-välierässä Espanjan perjantaina. Toisesta finaalipaikasta taistelevat hallitseva mestari Saksa ja Englanti.

Спорт в России и мире
Москва

РМОУ презентовал издательский проект «Притяжение Сочи» на форуме «Мы вместе. Спорт»


Загрузка...

Все новости спорта сегодня


Новости тенниса
WTA

Потапова победила Самсонову в первом круге турнира WTA в Штутгарте


Загрузка...


123ru.net – это самые свежие новости из регионов и со всего мира в прямом эфире 24 часа в сутки 7 дней в неделю на всех языках мира без цензуры и предвзятости редактора. Не новости делают нас, а мы – делаем новости. Наши новости опубликованы живыми людьми в формате онлайн. Вы всегда можете добавить свои новости сиюминутно – здесь и прочитать их тут же и – сейчас в России, в Украине и в мире по темам в режиме 24/7 ежесекундно. А теперь ещё - регионы, Крым, Москва и Россия.


Загрузка...

Загрузка...

Экология в России и мире
Москва

Эксперт Президентской академии в Санкт-Петербурге о сохранении экологии Севастополя





Путин в России и мире
Москва

Эксперт Президентской академии в Санкт-Петербурге о развитии отечественного судостроения   


Лукашенко в Беларуси и мире
Минск

Лукашенко сравнил Всебелорусское народное собрание с «пустотой»




123ru.netмеждународная интерактивная информационная сеть (ежеминутные новости с ежедневным интелектуальным архивом). Только у нас — все главные новости дня без политической цензуры. "123 Новости" — абсолютно все точки зрения, трезвая аналитика, цивилизованные споры и обсуждения без взаимных обвинений и оскорблений. Помните, что не у всех точка зрения совпадает с Вашей. Уважайте мнение других, даже если Вы отстаиваете свой взгляд и свою позицию. Ru24.net — облегчённая версия старейшего обозревателя новостей 123ru.net.

Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).

123ru.net — живые новости в прямом эфире!

В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.





Зеленский в Украине и мире
Киев

Владимир Зеленский подтвердил ракетный удар по аэродрому в Джанкое


Навальный в России и мире


Здоровье в России и мире


Частные объявления в Вашем городе, в Вашем регионе и в России






Загрузка...

Загрузка...



Михаил Плетнёв

Как добрый мим Михаил Плетнев открывает «Дверь в Тверь»



Москва

Нижегородцы стали чаще бывать в Москве и реже читать в метро

Друзья 123ru.net


Информационные партнёры 123ru.net



Спонсоры 123ru.net