123ru.net
World News in Finnish
Май
2018

Новости за 20.05.2018

Käsittämätöntä hölmöilyä MM-finaalissa! Sveitsin NHL-tähti otti todella kummallisen jäähyn

Iltalehti.fi 

Sveitsin Roman Josi saa kiittää onneaan, ettei hänen erikoinen rangaistuksensa ratkaissut MM-finaalia. Nashville-mies Josi joutui päätöserässä ajassa 47.00 kakkoselle kiinnipitämisestä. Kun kakkonen oli lusittu, Josi komennettiin hetimmiten uudestaan jäähylle estämisestä. Syy oli perin erikoinen: Josi koski kiekkoon, kun hänen molemmat jalkansa olivat edelleen jäähyaition puolella. Moinen tulkitaan luvattomaksi osallistumiseksi peliin, joten jäähyboksi kutsui uudelleen heti kättelyssä.



Meghan Marklen häämekon tekijöillä erikoinen sääntö: Kädet pestävä puolen tunnin välein

Iltalehti.fi 

Iso tiimi ompeli Meghan Marklen hohtavanvalkoista hääpukua satojen tuntien ajan. Meghan Markle vihittiin lauantaina hohtavanvalkoisessa hääpuvussa. Virheettömän valkoisuuden takana on se, että kaikkien pukua tekemässä olleiden piti pestä kätensä puolen tunnin välein. Tekijätiimi halusi tehdä kaikkensa, että kangas säilyttäisi nuhteettoman valkoisen värinsä.

Pääkirjoitus: Uuden ajan herttuatar muuttaa monarkiaa

Iltalehti.fi 

Feministi Meghan Markle avaa uuden sivun kuninkaalliseen sukusaagaan. Miljoonat tv-katsojat ympäri maailman pääsivät mukaan Windsorin linnan Pyhän Yrjön kappeliin todistamaan 600 kutsuvieraan kanssa prinssi Harryn ja Meghan Marklen vihkimistä. Kotikatsomoissa riitti kommentoitavaa, sillä lauantain aikana kuninkaallisista häistä syntyi 6,5 miljoonaa tviittiä.

41-vuotiaan Riina-Maija Palander rantakuva paljastaa - kroppa huippukunnossa

Iltalehti.fi 

Neljän lapsen äiti Riina-Maija Palander on 41-vuotiaaksi todella hyvässä kunnossa. Riina-Maija "Riinis" Palander on julkaissut Instagramissaan muutaman valokuvan, jossa hän nauttii Espanjan auringosta. Etenkin toisesta kuvasta paljastuu, ettei 41-vuotiaan ja neljän lapsen äidin kropassa ole grammaakaan ylimääräistä rasvaa.



Trump vaatii oikeusministeriötä tutkimaan vakoiliko FBI hänen vaalikampanjaansa

Iltalehti.fi 

Presidentti aloitti sunnuntainsa tviittien ryöpyllä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aloitti sunnuntai-aamunsa vaatimalla oikeusministeriötä tutkimaan soluttautuiko liittovaltion poliisi FBI tai oikeusministeriö hänen kampanjaorganisaatioonsa. - Täten vaadin, ja teen sen huomenna (maanantaina) virallisesti, oikeusministeriötä selvittämään josko FBI tai oikeusministeriö soluttautuivat Trumpin kampanjaan poliittisista syistä, kirjoitti Trump.

Napoli pudotti päätösottelussaan Crotonen - Sauli Väisäsen Spal pelastui

Iltalehti.fi 

Mestaruusjahdissaan tällä kaudella pettynyt sarjakakkonen Napoli päätti kautensa voittoon kotiyleisön edessä. Lopputulos vaikutti osaltaan myös häntäpäähän, sillä vierasjoukkue Crotonesta tuli kolmas Serie A:sta putoaja tällä kaudella. Juventukselle mestaruustaistossa taipunut Napoli päätti kautensa ylävireisesti voittamalla kotonaan Crotonen 2-1. Tappio ottelussa ei olisi merkinnyt sille sijoituksen heikkenemistä, mutta vierasjoukkueelle panosta oli enemmän.

Krista Kosonen julkaisi kuvan juhlista kiittääkseen häävieraita: ”Itkua ja naurua ja mahtavia ihmisiä”

Iltalehti.fi 

Näyttelijä Krista Kososen ja ohjaaja Antti J. Jokisen häitä vietettiin lauantaina Valkoisessa salissa Helsingissä. Krista Kosonen IL-TV:n haastattelussa Jussi-gaalassa maaliskuussa. Näyttelijä Krista Kosonen julkaisi lauantaina Instagram-tilillään kuvan, jossa hän kertoi menneensä naimisiin kihlattunsa ja tyttärensä isän, ohjaaja Antti J. Jokisen kanssa.

Torresille upea jäähyväisviikko Atletíco Madridin paidassa - Eurooppa-liigan voitto ja kaksi maalia Eibarin verkkoon!

Iltalehti.fi 

Atletíco Madrid ja Eibar pelasivat 2-2-tasapelin La Ligan päätöskierroksella sunnuntaina. Sarjatilanteen kannalta merkityksetön ottelu oli jälkimmäinen osa Fernando Torresin jäähyväisiä kasvattajaseurassaan. Keskiviikkona Torres kuittasi Eurooppa-liigan mestaruuden Atletícon riveissä ottelun lopussa sisään vaihdettuna vaihtopelaajana.


Музыкальные новости
Юрий Лоза

Лоза объяснил поведение Лепса, выбившего телефон из рук фанатки на концерте





Персональные новости
Владимир Потанин

Аддитивные технологии помогают "Норникелю" обрести импортонезависимость





45-vuotias mies kadoksissa Pohjanmaalla - poliisi julkaisi kuvan

Iltalehti.fi 

Kennet Lerbacka katosi lauantaina 19.5.2018 noin kello 10.00. Poliisi pyytää havaintoja Alavetelissä kadonneesta, 45 -vuotiaasta Kennet Lerbackasta. Lerbacka katosi lauantaina 19.5.2018 noin kello 10.00. Ennen katoamistaan Lerbacka oli oleillut kotonaan.

Спорт в России и мире
Москва

Прием заявок на участие в конкурсе на лучшее путешествие по Дальнему Востоку начнется в мае


Загрузка...

Все новости спорта сегодня


Новости тенниса
Уимблдон

Рыбакина призналась, что её жизнь сильно изменилась после победы на Уимблдоне


Загрузка...


123ru.net – это самые свежие новости из регионов и со всего мира в прямом эфире 24 часа в сутки 7 дней в неделю на всех языках мира без цензуры и предвзятости редактора. Не новости делают нас, а мы – делаем новости. Наши новости опубликованы живыми людьми в формате онлайн. Вы всегда можете добавить свои новости сиюминутно – здесь и прочитать их тут же и – сейчас в России, в Украине и в мире по темам в режиме 24/7 ежесекундно. А теперь ещё - регионы, Крым, Москва и Россия.


Загрузка...

Загрузка...

Экология в России и мире
Москва

Швеция хочет ограничить доступ в Балтийское море российским танкерам





Путин в России и мире
Москва

Эксперт Президентской академии в Санкт-Петербурге о развитии отечественного судостроения   


Лукашенко в Беларуси и мире
Минск

Очередные кадровые назначения объявлены в Минске




123ru.netмеждународная интерактивная информационная сеть (ежеминутные новости с ежедневным интелектуальным архивом). Только у нас — все главные новости дня без политической цензуры. "123 Новости" — абсолютно все точки зрения, трезвая аналитика, цивилизованные споры и обсуждения без взаимных обвинений и оскорблений. Помните, что не у всех точка зрения совпадает с Вашей. Уважайте мнение других, даже если Вы отстаиваете свой взгляд и свою позицию. Ru24.net — облегчённая версия старейшего обозревателя новостей 123ru.net.

Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).

123ru.net — живые новости в прямом эфире!

В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.





Зеленский в Украине и мире

Навальный в России и мире
Москва

В Москве арестован на пять суток историк-публицист Сергеев за пост памяти Навального



Здоровье в России и мире


Частные объявления в Вашем городе, в Вашем регионе и в России






Загрузка...

Загрузка...



Семён Слепаков

Никита Михалков назвал Слепакова талантливым артистом и пожалел его



Москва

Братские могилы благоустроят в Солнечногорске ко Дню Победы

Друзья 123ru.net


Информационные партнёры 123ru.net



Спонсоры 123ru.net