Elokuva-arvio | Prinsessa Pikkiriikissä aikuiset ovat tylsiä ja lasten mielikuvitus rautaa
Lauri Maijalan ohjaama elokuva on ylistys mielikuvitukselle ja majan rakentamiselle ajassa, jossa myös lastenelokuvat ovat täynnä vauhtia ja vaaroja.
Lauri Maijalan ohjaama elokuva on ylistys mielikuvitukselle ja majan rakentamiselle ajassa, jossa myös lastenelokuvat ovat täynnä vauhtia ja vaaroja.
Kun poliitikot päättävät toukokuussa Lohjan ja Porvoon päivystyksistä, he lähettävät samalla terveisiä valtiolle ja Husin omistajille.
Kuusikymppinen mies talloi 8-vuotiaan lapsen jaloille laivalla ja nimitteli tätä rasistisesti. Mies tuomittiin sakkoihin pahoinpitelystä.
Tasa-arvoasiain neuvottelukunta epäilee, että hallituksen suunnitelmat heikentävät työelämän tasa-arvoa.
Tulli kertoi aiemmin, että rehun raaka-aineeksi käytettyä kalajätettä oli säilytetty Tanskassa samoissa tiloissa kuin minkkejä, jotka oli lopetettu koronavirusepidemian vuoksi.
Nuoruusikäiset tytöt ovat yliedustettuina päivystyksissä hoidettujen lääkemyrkytyspotilaiden joukossa.
82-vuotias Hilkka Kotamäki kuoli viime perjantaina, kertoi hänen veljensä Ilta-Sanomille.
Hotellilla vietetty ilta muuttui väkivaltaiseksi Salossa. Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi kääntöveitsellä puukottaneen miehen tapon yrityksestä.
KRP on tutkinut verkkohyökkäystä törkeänä vakoiluna, törkeänä tietomurtona ja törkeänä viestintäsalaisuuden loukkauksena.
Rankkasateet ja niitä seurannut kuivuus ovat pilanneet kaakaosatoja Afrikassa. Sen vaikutukset ulottuvat Suomeen asti.
Annankadun Nordean ovelle kehkeytyy lähes päivittäin jonoa. Joskus se ulottuu konttorin ovelta kymmenien metrien päähän. HS kävi tapaamassa pankin asiakkaita.
Logan Sargeantin hyllytys paljasti paljon isomman ongelman Williamsin F1-tallissa, kirjoittaa Janne Oivio.
Britannian ylioikeus haluaa Yhdysvaltojen antavan riittävät takeet Assangen asianmukaisesta kohtelusta Yhdysvalloissa ennen kuin se päättää hänen luovuttamisestaan.
Orpon hallitus lupaa toteuttaa apteekkitalouden kokonaisuudistuksen. Apteekkilupien huutokauppaamista ei hallitusohjelmassa mainita.
Euroopan parlamentin aloitteen mukainen humanitaarinen viisumi oikeuttaisi vain lyhytaikaiseen oleskeluun kansainvälisen suojelun hakemista varten.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.