Amos Rex -taidemuseon näyttelyssä yleisö pääsee kokeilemaan värisevää silikonikohtua, jonka tarkoitus on kytkeä ihmisen mieli johonkin toiseen olentoon. Miltä se tuntuu?
”Videon perusteella alus törmää varsin kriittiseen kohtaan siltaa”, rakennesuunnittelun ammattilainen sanoo.
Presidenttiehdokkaiden nokittelu otti uusia kierroksia viikonloppuna.
Apteekkiketjut asettivat ihotuotteille ikärajoja. Ruotsalaisnuorten mukaan nuoret löytävät keinot tuotteiden ostamiseksi kielloista huolimatta.
Farkut ja muut länsimaiset vaatteet ovat maan hallinnon mukaan ”sosialismin vastaisia”.
Kansainvälisen oikeuden asiantuntijoiden mukaan päätöksen noudattamatta jättäminen ei automaattisesti johda mihinkään.
Kolilla kuvataan kansainvälistä The Fisherwoman -elokuvaa. Sääolosuhteet ovat aiheuttaneet päänvaivaa.
HS:n haastattelemat paikalliset alleviivasivat onnea onnettomuudessa: jos silta olisi romahtanut ruuhka-aikaan, uhrien määrä olisi ollut moninkertainen.
Kiivaat taistelut jatkuivat Gazassa tiistaina YK:n turvallisuusneuvoston tulitaukoa vaatineesta päätöslauselmasta huolimatta.
Paljolti venäjänkielisten tukema keskustapuolue kaadettiin Tallinnan johdosta 19-vuotisen valtakauden jälkeen.
Miljoonakavalluksesta epäilty suomalaisnainen on lähestynyt newyorkilaista konkurssituomaria kirjeellä, jossa kertoo onnettomasta tilanteestaan: ”Miten voin puolustaa itseäni?”
HS:n uutiskooste kertoo tiistain tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta. Päivittäinen kooste ilmestyy arkisin kello 19.
Linnanmäen hinnat ovat nousseet niin korkeiksi, että monelta lapsiperheeltä voi jäädä kesän kohokohta kokematta.
Monelle suomalaisellekin tuttu Patrick Kluivert on viettänyt aikaa Helsingissä.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.