Maa roihusi tuhoa ja elämänvoimaa Ilkka Hammon orkesteriteoksen kantaesityksessä.
Omakotitalon eristeenä käytettävää puhallusvillaa valmistava laite oli syttynyt tuleen Vantaalla.
Havis Amandaa ei tänä vuonna päästä lakittamaan. Korjaustöiden vuoksi helsinkiläinen vappu siirtyy Kansalaistorille.
Pinkinvärinen riisi jäljittelee lihan makua. Se sisältää naudan soluja.
Antero Mertaranta niin sanotusti vetää erittäin vahvasti kotiinpäin, kirjoittaa urheilutoimittaja Ismo Uusitupa.
Inarissa Nelostiellä iltapäivällä tapahtuneessa onnettomuudessa ei ollut osallisena muita eikä kukaan loukkaantunut.
Jotta hallituksen esitys uudesta poikkeuslaista voisi aikanaan mennä eduskunnassa läpi, tarvitsisi se tuekseen myös osan oppositiosta.
Pääministerin eron jälkeen Haitissa oli hetkellisesti rauhallisempaa, mutta väkivaltaisuudet yltyivät jälleen torstaina.
Lauantaina 90 vuotta täyttävän taiteilijan näyttely on todiste siitä, ettei luomisvire lopu eläkkeen kynnyksellä, tai vielä paljon myöhemminkään.
Helsingin syrjäytetty johtaja Nina Gros perustelee, miksi juuri hänet oli hyvä laittaa selvittämään kaupungin johtamista.
Vaalien lopputulosta pidetään selvänä. Oppositio on suunnitellut mielenosoituksia sunnuntaille.
Lauri Vuorinen yllätti iloisesti Falunin maailmancupissa.
Uutisen yritysvastuulain hyväksymisestä kertoi EU:n puheenjohtajamaa Belgia.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.