Mikko ”Peltsi” Peltola siirtyi dj-keikkojen ja Radiomafian kautta television luonto-ohjelmiin eikä ole kaivannut entisiin töihinsä.
Vapaapotkumaalit ovat tehneet kuolemaa jo vuosien ajan. James Ward-Prowse taistelee kuitenkin tyylikkäästi erikoistilanneosumien sukupuuttoa vastaan.
Jääkiekon ylimmälle sarjatasolle ei voi päästää joukkuetta pelkillä urheilullisilla ansioilla, SM-liigayhtiön hallituksen puheenjohtaja Heikki Hiltunen sanoo.
Oikeuskansleri Tuomas Pöysti valmistelee lausuntoaan luonnoksesta.
Alun perin Nokian Renkaiden kaikkien toimipaikkojen piti olla mukana lakossa perjantaina.
ID.7 on Volkkarin paras sähköauto, mutta talvella kaipaisi kipeästi nelivetoa.
Turun keskustassa sijaitseva yökerho Marilyn on perustettu jo 1990-luvulla. Yhä edelleen se vetää puoleensa juhlakansaa joka viikko, vaikka moni ravintola on nyt vaikeuksissa.
Lentokoneiden mustat laatikot tarjoavat mahdollisia vastauksia makaaberiin kysymykseen.
Unesco-toimikunta toteaa sivuillaan teknokulttuurin muovanneen Berliiniä merkittävällä tavalla 1980-luvulta asti.
Lauri Vuorinen ylsi ensi kertaa urallaan palkintopallille maailmancupin henkilökohtaisessa kilpailussa.
Presidentin kanslian mukaan presidentti Stubb ja Naton pääsihteeri Stoltenberg keskustelivat muun muassa Suomen Nato-integraation tilanteesta.
HVK:n mukaan on mahdollista, että polttoainejakelussa ilmenee yksittäisiä häiriöitä, millä voi olla paikallisia vaikutuksia linja-autoliikenteeseen.
Bussiyhtiöiden mukaan HSL:n liikenteessä pitäisi riittää tarpeeksi polttoainetta viikonlopun vuoroihin. Ensi viikon näkymistä ei vielä ole varmaa tietoa.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.