Indian Wellsin turnauksessa nähtiin jättiyllätys.
Esa-Pekka Salonen ja Nile Rodgers saavat miljoonan kruunun Polar-palkinnot Tukholmassa.
Virallista vahvistusta patsaan pystyttämiselle ei ole annettu.
Sahateollisuus ry:n mukaan venäläisiä puutuotteita viedään edelleen runsaasti Japaniin. Se pitäisi saada loppumaan.
Raskaammin velkaantunut valtiontalous sietää aikaisempaa vähemmän vaihtuvista korosta aiheutuvia riskejä.
Myös elämää rajoittava pitkäaikainen sairaus ja läheisen kuolema lisäävät stressiperäistä terveysriskiä.
Paluumarssit alkavat keskiviikkona ja ruuhkauttavat pääteitä pohjoisesta etelään asti.
HIFK:n Jori Lehterä on hidas muttei hänellä ole koskaan kiire. Viime keväänä SM-liigan suurin tähti jäi koukkuun tunteeseen, jonka haluaa kokea nyt uudelleen.
Arttu Niemelän vanhemmat tekivät Fortumin kanssa määräaikaisen sähkösopimuksen, jossa sähkön hinta on yli 70 prosenttia nykyistä markkinahintaa korkeampi.
Hevostenhoitajat kertovat hurjia esimerkkejä esteratsastajasta.
Masennusta sairastavilla voi olla ongelmia ruumiinlämmön säätelyssä. Oman lämpötilan mittaamisen sijaan kannattaa tarkastella nukkumista, sanoo tutkimusprofessori.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.