Koulu | Norjan kuuluisin suomalainen kertoo, kuinka paljon parempia Suomen koulut ovat – ”Ala-aste on pelkkää huuhaata”
Vauraus on tehnyt norjalaisista laiskoja ja omahyväisiä,
Vauraus on tehnyt norjalaisista laiskoja ja omahyväisiä,
Kannustimen avulla tv-sarjat, animaatiotuotannot sekä tuotantopalvelut ja digitaalinen jälkituotanto-osaaminen ovat avanneet uusia liiketoimintamahdollisuuksia useille yrityksille kansainvälisillä markkinoilla.
Euroopan kriisivalmiutta on vahvistettava. Ruotsalaisen ja suomalaisen monialaisen kriisinhallintamallin tutkimisesta voisi olla EU:lle hyötyä.
Kansainvälisen olympiakomitean pitkäaikaisella puheenjohtajalla Avery Brundagella oli monimuotoiset suhteet Suomeen. Hän salasi lapsensa suomalaisen naisen kanssa ja vieraili myöhemmin uuden kumppaninsa kanssa Hämeenlinnan lyseon 100-vuotisjuhlissa Aulangolla vuonna 1973.
On tärkeää muistaa, että hallituksen tehtävä on edustaa kansaa, ei hallita sitä mielivaltaisesti.
Yksilöillä on järjestäytymisoikeus sekä oikeus rahoittaa työstä kieltäytyminen järjestön kautta tapahtuvilla lakkoavustuksilla.
Helsingin Sanomat pyysi lukijoiltaan kokemuksia tilanteista, joissa he ovat kohdanneet tuntemattomilta välinpitämättömyyttä tai poikkeuksellista välittämistä.
Yhdysvaltojen kilpailukyky ja tuottavuus kasvavat, Eurooppa polkee paikoillaan.
Vuoden 1905 lakolla haluttiin valta kansan valitsemalle parlamentille. Nyt halutaan tietyissä asioissa kiistää tuon parlamentin valta.
HS:n Uutisguru testaa, oletko ajan tasalla. Kymmenen kysymyksen avulla saat selville, kuinka hyvin olet lukenut Hesarisi viime aikoina.
Vantaan Piitiellä tehdään piikiekkoja maailmanmarkkinoille ja Marsiin asti. Lakon vuoksi tuotanto jouduttiin ajamaan alas, vaikka pieni osa työntekijöistä saapuikin töihin.
Hypon mukaan rakennusliikkeiden ”mielikuvitukselliset” myyntikampanjat sisältävät ”sudenkuoppia” kuluttajan kannalta.
Vaikka Yhdysvaltojen talous kasvaa, kasvun hedelmät kasautuvat entistä harvemmille.
Oikeudenkäynnin on tarkoitus alkaa tämän kuun lopussa.
”Kasvu käynnistyy vanhoista osakeasunnoista, kun uusien asuntojen syväjää sulaa hitaammin.”
Kelloseppä Kari Voutilainen valmisti kultaisen rintaneulan, jota irlantilaistähti kantoi gaalassa.
Komissio esittelee tiistaina puitteet neuvotteluille, minkä jälkeen EU-maat käyvät niitä läpi ja pyrkivät pääsemään yksimielisyyteen neuvotteluiden lähtökohdista.
Massa vaatii itselleen maailmanmestaruutta.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.