Pelastuslaitos tuulettaa Herttoniemen sähköasemaa. Vian syy selviää, kun korjaajat pääsevät sisälle.
Korkein oikeus ei myöntänyt jutulle valituslupaa.
Tutkimuksessa ei löytynyt yhtään täysin turvallista kuolainta.
Julkisen alan eläkevakuuttaja Kevan mukaan Suomessa tarvittaisiin yli 8 000 uutta sairaanhoitajaa vuoteen 2030 mennessä. Lastentarhanopettajista on noin 4 000 osaajan pula. Julkisten alojen eläkkeistä vastaava Keva julkaisi torstaina kuntien työvoimaennusteen vuodelle 2030. Sen mukaan henkilöstöpula on suurinta kolmessa ammattiryhmässä, joihin kuuluvat sosiaalialan ammattilaiset ja varhaiskasvatuksen opettajat. Sairaanhoitajia tarvittaisiin 8 000 lisää ja lastentarhanopettajista on 4 000 osaajan... Читать дальше...
Suomi ja Portugali kohtaavat EM-karsintalohkon kärkiottelussa perjantaina Helsingissä.
Georgian poliittinen kriisi on kärjistynyt lokakuun vaaleista lähtien.
Jos elinajanodotteen kasvu hidastuisi, se myös parantaisi eläke-etuuksia nykyisiin oletuksiin verrattuna.
Nuorista turmakuljettajista reilu kolmannes ajoi vähintään 0,5 promillen humalassa.
Viime vuonna keskimääräinen suomalainen viljelijä oli keskimäärin 53-vuotias ja hänellä oli tuotannossa 50 hehtaaria maatalousmaata. Tuotantosuunta oli ennemmin kasvinviljely kuin kotieläintalous.
Opetusministeri Jussi Saramo kommentoi Kevan selvitystä: ”Luvut ovat hätkähdyttäviä.”
Markon isyystaistelu Suomen oikeusasteissa sai päätöksen. Valituslupaa ei herunut.
Nuoret syyllistyvät nykyisin harvemmin rikoksiin kuin 1990-luvulla.
Osmo Vänskän Sibelius-tulkinnat voivat aiheuttaa vaarallisia pakkomielteitä.
Siipikarjatiloilla ja kasvihuoneyrityksillä meni parhaiten, viljatiloilla heikosti.
23- ja 27-vuotiaat toimittajat tuomittiin yllyttämisestä yleisen järjestyksen törkeään rikkomiseen.
Keva on yhdistänyt kuntien eläköitymistilastot koulutuspaikkamääriin, avoimiin työpaikkoihin ja työvoimatilastoihin.
Norwich jatkaa Mestaruussarjan kärkipaikalla.
Kerrospukeutuminen on olennaista pakkasella. Toppavaatteet voivat olla urheilussa liian lämmittäviä, ja tuulenpitävä kuorikerros voi ollakin suojaavampi valinta.
Yhtiön mukaan koronapandemia on vaikuttanut tulokseen ja maksuvalmiuteen huomattavasti viime vuonna ja negatiivinen vaikutus jatkuu.
Rokoteaikataulun mukaan terve aikuisväestö rokotetaan vasta syksyllä. "Ei tule yhtä päivää, kun epidemia loppuu", sanoo THL.
Konserni arvioi liikevaihdon kasvavan ja tuloksen paranevan tänä vuonna.
Verotarkastukseen valikoituvat yrittäjät, joiden tuloverotuksessa, arvonlisäverojen maksamisessa tai työnantajavelvoitteiden noudattamisessa on meidän tietojen perusteella mahdollisesti epäselvyyksiä, verottaja sanoo.
Finnairin toimitusjohtaja Topi Mannerilla riittää haasteita.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.