Näkökulma: Kotouttaminen voi alkaa myös sinusta – puhu maahanmuuttajalle äläkä purnaa kaverille
Suomeen saapui yli 30 000 turvapaikanhakijaa vuonna 2015.
Suomeen saapui yli 30 000 turvapaikanhakijaa vuonna 2015.
Taisteletko sinä paistohommissa munankuoren murusten kanssa?
Lähtokohtana on vaalien pitäminen ajallaan, oikeusministeri sanoo.
Osaka eteni Australian avointen finaaliin selvällä voitolla.
Music on Sian (oik.) esikoisohjaus. Maddie Ziegler (vas.) ja Kate Hudson näyttelevät elokuvassa.
Koronaviruksesta seuranneet matkustusrajoitukset veivät niiltä suurimman osan asiakkaista.
Elämä menestyy myös äärirajoilla, osoitti jälleen uusi tutkimus.
Puljujärvi teki kauden neljännen maalinsa Connor McDavidin syötöstä.
Legendan kuolema. Dale Earnhardt (numero 3) osui betoniseinään pahimmassa mahdollisessa kulmassa. Kenny Schrader selvisi onnettomuudesta vammoitta.
Torstai alkaa kirpakassa pakkassäässä.
Työttömäksi on joutunut suuri joukko henkilöitä, jotka täyttävät työssäoloehdon, mutta eivät ole työttömyyskassan jäseniä. Koronakriisi on lisännyt erityisesti työttömyysturvaa saavien määrää ja työttömyysturvamenoja. Sairausvakuutuksen päivärahamenoissa, asumistuessa ja toimeentulotuessa muutokset ovat olleet vähäisempiä. Tiedot käyvät ilmi VTT Pertti Honkasen SOSTElle tekemässä selvityksessä , joka julkaistiin aamulla. Siinä tarkastellaan koronakriisin aikana tehtyjä muutoksia etuusjärjestelmään... Читать дальше...
Aloituspaikkoja lisätään edelleen, koska työmarkkinat muuttuvat ja korkeakoulutettujen tarve kasvaa.
Matalan kynnyksen apua tarjoavat neuvonta- ja kriisipuhelimet antavat tukea silloinkin, kun terapiaan ei vielä ole hakeuduttu. Tarpeen tullen tarjolla on myös tietoa, mitä kautta saa lisää tukea ja pidempikestoista apua.
Chicagon maalivahti Lankiselle nollapeli ja syöttöpiste.
Pia näkee Riikan ja Tomin perheessä paljon hyvää. He ovat hyvää tarkoittavia vanhempia, jotka myös rakastavat toisiaan vaikeuksista huolimatta.
Porto kaatoi kotonaan italialaisjätti Juventuksen 2–1. Saksalainen Dortmund vei espanjalaisen Sevillan ahdinkoon 3–2-vierasvoitolla.
Maali oli Jesse Puljujärvelle kauden neljäs.
Yhdysvaltalaismies päätti säikäyttää työkaverinsa.
Teemu Kattilakosken MM-debyytti piti tapahtua Lahden MM-kisoissa 2001, mutta se siirtyi sairastelun vuoksi kahdella vuodella eteenpäin.
Tutkijoiden mielestä yrittämisen edistämiseksi tehtävät toimenpiteet kohdistetaan väärin.
Kevin Lankinen torjui kaiken Detroit Red Wingsiä vastaan. Kuva on tammikuulta.
Israelin valtio tilasi suomalaisyhtiöltä palvelun koronatiedottamisen parantamiseksi.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.