Formula 1 | Mercedesten vauhti jäi odotettua vaisummaksi Silverstonen F1-harjoituksissa
Racing Pointin Lance Stroll oli harjoitusten nopein.
Racing Pointin Lance Stroll oli harjoitusten nopein.
Lomailijat pääsevät nauttimaan lämpimästä säästä elokuussakin.
Keihäänheittäjä Toni Kuusela haluaa heittää 80-metrisen kaaren.
Chrissy Teigen on kertonut avoimesti julkisuudessa rintaleikkauksistaan.
Brightonin uimarannalla sosiaalisten etäisyyksien pitäminen oli perjantaina mahdotonta.
Suri on ollut Nokian palveluksessa vuodesta 1995. ”Ajan mittaan haikeus varmasti hälvenee, mutta kiitollisuus Nokialle jää.”
Nico Hülkenberg teki paluun F1-kuskiksi.
Sinuhe Wallinheimo (kok) ja Olli Kärnä (kesk) käyvät taisteluun pienpanimoiden etämyyntioikuden puolesta.
Apple esittelee uuden Iphone-malliston todennäköisesti lokakuussa.
Suomessa on todettu vuorokauden aikana yhdeksän uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Tartuntoja on nyt yhteensä 7 432.
Jätevedet ovat levinneet vain Jumbon Prisman lattialle. Kuvituskuva, joka ei liity tapaukseen.
Rohkea pelastustyö tallentui poliisin varustekameraan. Pelottava latopalo tallentui poliisin varustekameraan Pennsylvaniassa viime viikon torstaina. –Urheat poliisit eivät ole tämän tarinan ainoita sankareita. Ystävämme Eric oli saanut muut eläimet ulos ennen poliisien tuloa. Mutta hän valitettavasti menetti toimintakykynsä palovammojen takia, muistutti tilan omistaja.
Luomia poistetaan kasvoista tyypillisesti esteettisistä syistä.
Haloo Helsinki! -yhtye on esiintynyt lukuisilla Suomen festivaaleilla.
Vuodesta toiseen Kyminlinnan eteen ei ole tehty mitään, ja se alkaa turhauttaa jo kotkalaisia erityisen paljon. Tälle vuodellekin oli paljon suunnitteilla, mutta myttyyn meni. Osasyynä on tietysti myös koronaepidemia, jonka vuoksi Kyminlinnan kesäteatterin suurtuotanto peruuntui. Korona ei kuitenkaan selitä kaikkea. Moni on havahtunut asiantilaan ja miettii, mitä voitaisiin tehdä tai auttaa. Näin teki Kymenlaakson museo,...
Haapavedellä asuva Risto Klasila on aiemminkin rakentanut majoja. Rakennusvaiheessa hän piti huolen, etteivät puut kärsi majasta.
Ainakin salametsästys ja pernarutto on suljettu pois niiden syiden joukosta, jotka ovat aiheuttaneet lähes 300 norsun nopean ja oudon kuoleman Botswanassa.
Miesten Mestarien liigassa pelaa vain VaLePa.
Stadion on läpäissyt palo- ja pelastustarkastuksen sekä rakennustarkastuksen.
Suojatiet ja kaupungin vilinä ovat niitä paikkoja, joissa koiran on hyvä osata kulkea aivan vierellä. Tässä Miira Hellsten ja Mahla, 3 kk, harjoittelevat kulkemista Helsingin Rautatieaseman liepeillä. Tätä ennen samaa on treenattu helpommissa olosuhteissa kotona, pihalla ja puistoissa.
Vesiskootterien kuljettajien vammoista ei ole tietoa.
Olin sairaalassa 11 päivää. Minua kuljetettiin milloin sängyllä, milloin pyörätuolilla tutkimuksesta, toimenpiteestä tai kuvauksesta toiseen. Suuri osa aikaa kului 2–4 hengen huoneessa. Hyvää juttuseuraa en pannut pahakseni. Edessäni oli monitori, josta seurasin epätahdissa olevaa pulssiani, vieressä televisio, jota en juuri jaksanut katsella. Parasta kaikessa oli hyvä, ystävällinen ja osaava hoitohenkilökunta. Sairaalaympäristössä on helppo havaita Suomen...
Mitä Antti Tupamäki lupaa Lauri Hyvöselle? Entä millä Pauli Raivio yllätti Lahdessa Henri Bollströmin?
Minskissä koettiin torstaina suurin joukkokokous sitten Valko-Venäjän itsenäistymisen, kun 63000 ihmistä kokoontui opposition presidenttiehdokkaan vaalitilaisuuteen. Samanaikaisesti hallinto syyttää oppositiota levottomuuksien valmistelusta yhdessä venäläisten sotilaiden kanssa. Valko-Venäjän turvallisuusjoukot pidetättivät pari päivää sitten 33 venäläistä Gruppa Vagneran, Wagnerin yksityisarmeijan sotilasta. Heitä syytetään epäjärjestyksen valmistelusta ja presidentinvaalien häiritsemisestä. Syyttäjäviranomainen on keksinyt... Читать дальше...
Rakennukset sijaitsevat osoitteissa Liisankatu 8A ja 8G, Mariankatu 23 ja Maneesikatu 7. Kokonaisuuden koko on noin 13 500 kerrosneliötä.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.