Netflix perui The OA -sarjan kolmannen kauden
Tekijät Brit Marling ja Zal Batmanglij ovat todella pettyneitä päätökseen.
Tekijät Brit Marling ja Zal Batmanglij ovat todella pettyneitä päätökseen.
Kunnallisveroa saattaa korottaa 80-90 kuntaa, paineita myös suurissa kaupungeissa.
Suomen vanhimmalla huuhtoutumiskentällä Jokioisissa havainnoidaan valumaa läpi vuoden ja vuorokauden.
Kaunis maisema kruunaa yksinkertaisen nuotiopaikan. Huomaa kätevä siirrettävä grilli!
G Pro X -kuulokkeet ovat yhdet Logitechin parhaimmista.
Sähköpotkulaudalla moottoritiellä ajaminen on Ranskassa kiellettyä.
Viime kesän kaltaista ampiaisinvaasiota ei näytä olevan tulossa.
Viime kesän kaltaista ampiaisinvaasiota ei näytä olevan tulossa.
Valtaosa 30 vaunusta putosi maahan.
Ella Junnila jättäytyi korkeusfinaalista Puolassa.
Poliisi kiilasi karkuun lähteneen kuljettajan ajoneuvon liikenneympyrään Juvalla.
Junnilan nilkka pyörähti lauantain viimeistelyharjoituksessa.
Lääkärin palsta: auringon valon sisältämä sininen valo vähentää ihonalaisten rasvasolujen rasvaa.
Miltä tuntuisi omistaa pörröinen häntä, jota voisi heiluttaa miten tahtoo? Mestarivaatturi Charlene Shoben luo työryhmänsä kanssa koiran, tiikerin ja jopa dinosauruksen häntiä. Vain mielikuvitus ja asiakkaiden toiveet ovat rajana. Shoben kertoo halunneensa aina hännän ja uskoo, että ei ole yksin ajatuksensa kanssa.
Eksoottisten lemmikkieläinten pitoon saattaa tulla rajoituksia uudessa eläinsuojelulaissa.
Kaunotar ja Kulkuri -animaatio sai ensi-iltansa vuonna 1955.
Ruandan äärihutut eivät ehkä sittenkään surmanneet presidentti Habyarimanaa. Huhtikuun 6. päivän iltana vuonna 1994 Ruandan presidentti Juvénal Habyarimana oli palaamassa kotiin Dar es Salaamissa Tansaniassa pidetyistä rauhanneuvotteluista. Puoli yhdeksältä illalla, juuri kun presidentin lentokone oli laskeutumassa Ruandan pääkaupungin Kigalin lentokentälle, konetta kohti ammuttiin kaksi ilmatorjuntaohjusta. Lentokone räjähti. Ranskalainen miehistö ja kaikki matkustajat kuolivat. Habyarimanan lisäksi... Читать дальше...
Lasten kanssa matkustavilla tuntien odottelu junassa alkoi käydä raskaaksi.
Mo Salah riensi auttamaan nuorta faniaan lauantaina Liverpoolissa.
Reutersin mukaan palot ovat levinneet noin 20 kilometrin päähän Las Palmasista.
Hän olisi valmis harkitsemaan myös vihreiden ottamista mukaan yhteistyöhön.
Käpylän peruskoulun kohdalla Mäkelänkadun autokaistoilla on pysähtymiskielto.
Alkmaarin pitäisi pelata kotiottelu ensi torstaina.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.