Lehti: Jeffrey Epstein jätettiin ilman valvontaa iltana ennen itsemurhaa
Epstein löydettiin kuolleena ennen kuin hänen oikeudenkäyntinsä alkoi.
Epstein löydettiin kuolleena ennen kuin hänen oikeudenkäyntinsä alkoi.
Kotimaa
Politiikka
Valtio-opin emeritusproferssori Heikki Paloheimo ei pidä Suomen vasemmistopuolueiden eli sdp:n ja vasemmistoliiton yhdistymistä todennäköisenä. Paloheimon mukaan aihe nousee aika ajoi esiin samoin kuin spekulaatiot keskustan ja kokoomuksen yhdistymisestä.
Prince Michael Jackson II on laulaja Michael Jacksonin nuorin lapsi.
Pariisissa on noin 20 000 sähköpotkulautaa.
Kari Salomäki tähtää neuvostosotilaaseen simulaattorissa ja osuu.
Pappi, juristi ja hautausurakoitsija haastavat yhdessä kuoleman tabun. Perinteetkin muuttuvat: arkkuja saa jo glitter-kuosilla, tuhkat voi jalostaa timantiksi, eikä musta ole aina hautajaisväri.
Kimiläinen sijoittui sarjassa viidenneksi.
Näille reiteille voit suunnata jo nyt, että et eksy tungokseen.
Näille reiteille voit suunnata jo nyt, että et eksy tungokseen.
Emma Kimiläisen avauskausi W Series -sarjassa oli vaikean alun jälkeen mainio.
Porin kadut joutuivat veden valtaan rankkasateen iskettyä torstaina.
Politiikkaa, dystopiaa ja fantasiamaisia elementtejä sekoitteleva Themis-trilogia lukeutuu vuosikymmenen parhaisiin science fiction -tuotoksiin. Sylvain Neuvel omaa ilmiömäisen kyvyn koukuttaa lukijansa hetkessä ja vyöryttää sitten tämän päälle mitä mielikuvituksellisimpiin raameihin puettua yhteiskuntakritiikkiä, politiikkaa, dystopiaa ja silkkaa kuvittelun ilotulitusta. Themis-trilogian teokset etenevät pienin sykäyksin, eikä sarjan päättävä Ei enempää kuin ihminen tee tässä poikkeusta. Osittain... Читать дальше...
Sahaajan ravintotankkauksessa tärkeintä on riittävä nesteytys. Metsätyöpäivänä myös ruokailun rytmi poikkeaa tavanomaisesta.
Antti Rinteen hallitus tekee ensimmäisen budjettinsa.
Eläkkeelle jäävä FBI agentti kohtasi miehen, jonka hengen hän oli pelastanut 20 vuotta sitten. Agentti Troy Sowers Knoxvillesta oli vasta aloitteleva agentti FBI:n, eli Yhdysvaltain liittovaltion keskusrikospoliisin, leivissä 20 vuotta sitten, kun hän selvitteli erään kidnappaustapauksen johtolankoja. Hänen onnistui silloin ratkaista juttu ja pelastaa vastasyntyneen vauvan hengen, jonka hän oli löytänyt laatikkoon piilotettuna epäillyn kodista. Vaikka vastaavanlaiset pelastusoperaatiot ovat värittäneet... Читать дальше...
Junnilan nilkka pyörähti lauantain viimeistelyharjoituksessa.
Helmikuusta 2020 alkaen Bafta aletaan myöntää myös roolituksesta sekä elokuva- että tv-gaalassa.
Augsburgissa pelatun turnauksen voitti Saksan Yannick Hanfmann.
Vuoden 2015 perseidejä Rautalammilla kuvattuna.
Kapinalliset valtasivat Jemenin hallituksen hallussa olleen Adenin satamakaupungin.
Tiia Aalto valittiin lauantai-iltana Miss Eloweena 2019 -voittajaksi. Kilpailuun saa osallistua vain, jos täyttää kriteerit: Ei silikonirintoja, näkyviä tatuointeja eikä edes irtoripsiä.
Ilmoitus mökkipalosta tuli hätäkeskukseen sunnuntaiaamuna puoli seitsemältä.
Tamadaban kansallispuisto tunnetaan vulkaanisista vuorista ja männyistä.
Simo Lipsanen loikkasi kauden kärkituloksen Puolassa.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.