Pikku G yhdistettiin romanttisesti tositv-kaunottareen - kommentoi nyt suhdehuhuja: ”Kavereihin ei sekaannuta”
Pikku G on tehnyt paluun musiikin pariin.
Pikku G on tehnyt paluun musiikin pariin.
Stora Enson Sunilan sellutehdas Kotkassa on valmistanut ligniiniä teollisessa mittakaavassa vuodesta 2015 lähtien.
Jakson kääntäneen Tatu Tiihosen mielestä kääntäjä ei voi sitoutua olemaan käyttämättä joitain tiettyjä sanoja. Silloin käännöksen lukijalta jäisi peittoon viestin kokonainen, alkuperäinen merkitys.
Tontille tuodut rakennuselementit olivat vettyneet pilalle.
Mikko Koivu, 35, on pelannut Minnesotassa vuodesta 2005 lähtien.
Tukholman antidopinglaboratorio epäonnnistui Wadan sokkotestissä, jossa piti erotella keinotekoinen testosteroni ihmisen kehon tuottamasta testosteronista.
BBC kiinnostui oululaisen Hiukkavaaran koulun oppimisympäristöstä. Kuvituskuva.
Jonne Tiili on yksi Talk the talk -tapahtuman nuorista puhujista, joita esiintymistaidon ammattilaiset ovat koulineet. HS:n digitilaajat pääsevät katsomaan Tiilin puheen ja koko Talk the talk -finaalin suorana maanantaina klo 18.
Kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat ovat saaneet osin ylistäviä arvosteluja HS:n kriitikoilta.
Ekologinen rakennemuutos käyntiin jo ensi vuonna puolen miljardin euron kestävyyspaketilla, puolue esittää vaihtoehtobudjetissaan. Vasemmistoliitto esittää perjantaina julkaisemassaan vaihtoehtobudjetissa perusturvaa heikentäneiden indeksileikkauksien ja -jäädytysten perumista. Niiden sijaan esimerkiksi työmarkkinatukea, peruspäivärahaa, kansan- ja takuueläkkeitä, sairauspäivärahoja sekä vammaistukea korotettaisiin. Lisäksi eläkeläisköyhyyden ja eläkeläisten eriarvoistumisen kitkemiseksi vasemmistoliitto... Читать дальше...
Kimi Räikkönen aloitti asepalveluksensa syksyllä 1999.
Eevi Ihalainen ei menestynyt Miss International -kisoissa.
Lopullisen voittajan valitsee kirjallisuustoimittaja, Turun kirjamessujen ohjelmajohtaja Seppo Puttonen.
S-ryhmä kertoi keväällä laajentavansa neljän Prisman aukioloaikoja.
Ulkomaat
Presidentti Donald Trump
Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin hallinto on jatkanut toimiaan rajoittaakseen turvapaikanhakijaliikennettä Meksikon rajalla.
Mies muistaa lähteneensä lenkille mutta ei osaa kertoa, mitä sen jälkeen tapahtui. Hän sai lenkillään vakavan päävamman todennäköisesti väkivallan seurauksena.
Sosiaalisen median siloiteltu kuva ihmisten arjesta on omiaan herättämään ahdistusta, arvelee Iltalehden kolumnisti Tuomas Enbuske.
Aikakauslehti Locus ehti ilmestyä kahden vuosikymmenen ajan.
Oula Palve sai runsaasti vastuuta Venäjä-ottelussa.
Torstaina juhlittiin Eläköön SuomiRock -gaalaa Helsingin Tavastialla.
Lopullisen palkinnonsaajan valitsee tänä vuonna kirjallisuustoimittaja, Turun kirjamessujen ohjelmapäällikkö Seppo Puttonen.
Lumihiutaleen muotoisissa joulutortuissa hilloa saa suuhun jokaisella haukkauksella. Viime vuonna joulutortut täytettiin Vihreillä kuulilla, tänä vuonna tortut taitellaan lumihiutaleen muotoon. Uusi torttubuumi sai alkunsa Facebookin jouluryhmästä, jonne Kati Sattaskangas postasi lumihiutaleideansa.
Kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat ovat saaneet osin ylistäviä arvosteluja HS:n kriitikoilta.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.