Entiset puoluetoverit ilmiriidassa yrittäjien työttömyysturvasta - ”Älkää hyvät herrat valhesyytöksillänne pakottako julkaisemaan luottamuksellisia posteja”
Kokoomukseen loikannut kansanedustaja Kaj Turunen on ajautunut sanasotaan entisen puolueensa kansanedustajien kanssa. - Ohjelmien mukaan sitähän se olisi voinut ollakin, mutta aika pian jouduin toteamaan, että ay-liike kuitenkin ohjasi suurelta osin sinisten käytännön politiikkaa. Tämä oli havaittavissa pitkin matkaa, mutta kulminoitui kevään kehysriiheen. Siellä siniset teilasivat yrittäjien perheenjäsenten työttömyysturvan korjaamisen ja paikallisen sopimisen edistämisen pienissä yrityksissä. Vieläpä tiedottivat siitä, että nämä tyrmäykset olivat sinisten tekosia, Turunen kirjoitti.
"Käsittämätöntä ja loukkaavaa"
Tästä riemastui ensimmäiseksi sinisten puoluesihteeri, kansanedustaja Matti Torvinen. Torvisen mukaan Turunen "valehtelee niin, että piippalakki heiluu". Torvinen kutsuu Turusta tiedotteessaan "Kokoomuksen Desantiksi" ja "entiseksi torikauppiaaksi".