Lotta Harala rehellisenä ja itkuisena somessa – kertoo vaikeuksistaan: ”Nyt minä romahdin, en jaksa”
Lotta Harala näytti avoimesti tunteensa sosiaalisessa mediassa.
Lotta Harala näytti avoimesti tunteensa sosiaalisessa mediassa.
Lähetysseura varoittaa, että kokonaan verkkoon siirretyt tulevien viikkojen joululaulutilaisuudet ovat jo nyt keränneet mukaan myös paljon valetapahtumia (arkistokuva).
Aarne ja Amalia testasivat parisuhdettaan Temptation Island Suomi -ohjelmassa.
Ruotsin kansallismuseo Tukholmassa tarjoaa kodin maan kallisarvoisimmille taideaarteille.
Kuljettaja ampui syytteen mukaan uhria rintaan avoimesta sivuikkunasta. Kuva poliisin rekonstruktiosta.
Jonna petti Jussia ja Jussi Jonnaa.
Ruotsalaiskatsojia vuodelta 2016.
Britannian pääministeri Boris Johnson ei usko enää kauppasopimukseen.
Ruhtinas Albert ja ruhtinatar Charlene ovat olleet naimisissa vuodesta 2011.
Pääministeri Sanna Marin (sd) oli tyytyväinen, kun oikeusvaltiomekanismi saatiin kytkettyä vahvaksi osaksi EU-rahojen saantia.
Monet venäläislääkärit suhtautuvat skeptisesti maansa koronarokotteeseen.
THL:n mukaan koronavirustartuntoja todetaan edelleen paljon.
Espoon tilapalvelut vastaa kaupungin tilojen hankkimisesta ja kunnossapidosta. Kuvassa Tapiolan keskusallas ja kulttuurikeskus.
Vaikka Haavistolla oli valta siirrättää konsulipäällikkö pois tehtävästään, hänellä ei ollut valtaa teettää siirtoa mistä hyvänsä syystä.
Tiedotteen mukaan Joe Biden (kuvassa oikealla) on valtavan ylpeä Hunter-pojastaan.
Lähes kaikki sukupuolitaudit syyhypunkkia ja satiaisia lukuun ottamatta voivat näkyä myös suussa.
Netin markkinapaikalta löytyi hyväkuntoinen leikkikeittiö, jota Hyttiset alkoivat tuunata.
Ellen DeGeneres on tehnyt keskusteluohjelmaa The Ellen DeGeneres Show vuodesta 2003 saakka.
Viimeisin havainto Kai-Pekka Savolaisesta on marraskuun lopulta Kasperin kaupunginosasta Seinäjoelta. Kuvassa Seinäjoen keskustaa.
Pääministeri Sanna Marin (sd) saapui torstaina Brysselissä pidettävään kaksipäiväiseen EU-huippukokoukseen.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.