Max Domi siirtyy Columbus Blue Jacketsin riveihin.
HIFK:n Anton Lundell oli valokeilassa helsinkiläisten voittaessa Lahden Pelicansin.
Robert Förstemann tunnetaan pyöräilykyvyistään ja valtavista reisistään.
Vaasan kaupungin johtava ylilääkäri Heikki Kaukoranta sanoo, että jo nyt pitäisi miettiä, millaista elämää elämme koronapandemian jälkeen.
Luca Wackermann menetti tajuntansa, mutta palasi myöhemmin tajuihinsa.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että yksityiset elinkeinoharjoittajat edellyttäisivät asiakkailtaan kasvomaskin käyttöä.
Bryan Mascarenhas auttoi vaimoaan synnytyksessä. Brasilialainen jalkapalloilija Bryan Mascarenhas muistaa tyttärensä syntymisen varmasti ikuisesti. Brasilian toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Nautico Capibaribe FC:n joukkueessa pelaava Mascarenhas oli viemässä vaimoaan autoon ja sairaalaan, mutta tytär ei halunnut enempää odottaa.
Vaasassa otettiin kovat toimet käyttöön, kun kaupungin koronatartunnat kasvoivat yllättäen. Kuvituskuva.
Pelastuslaitos sai hälytyksen rakennuspalosta ennen kello yhdeksää. Kuvituskuva.
Poliisit poistivat tiesulun pystyttäneitä mielenosoittajia Unioninkadulta.
Trump palasi Valkoiseen taloon maanantai-iltana Walter Reedin sotilassairaalasta, jossa hän oli hoidettavana perjantai-illasta lähtien.
Batmanin kuvaukset ovat parhaillaan jäissä.
Kimi Räikkönen tekee historiaa tulevana viikonloppuna.
Ravintoloita koskevista toimenpiteistä päätetään ensi viikolla.
Presidentti Trumpin kotiutuminen Walter Reedin sotilassairaalasta on kohauttanut maailmanlaajuisesti. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aikoo osallistua toiseen vaaliväittelyyn 15. lokakuuta Floridan Miamissa. Uusimpien Twitter-päivitystensä mukaan Trump vakuuttaa voivansa hyvin. Presidentti kertoo myös Twitter-seuraajilleen odottavansa toista vaaliväittelyä vastaehdokkaansa Joe Bidenin kanssa innolla. Presidenttiehdokkaiden ensimmäinen vaaliväittely nähtiin viime viikolla Ohion Clevelandissa.
Mikko Lehtonen antoi pyssynsä laulaa.
Shirly Karvinen oli silmin nähden pettynyt putoamiseen Tanssii tähtien kanssa -kisasta.
Los Angeles Kingsin kotiotteluissa maskottina toimii Bailey-niminen leijona.
Vaasan sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Juha Salosen mukaan vaarana sairaanhoitopiirin alueella on se, että tartunnat leviävät vanhempiin ikäluokkiin.
VR:n kaukoliikenteen junien Ekstra-luokkaan tulee maskipakko lokakuun lopussa. Kuvituskuva.
Prinssi Gabriel kompastui yrittäessään pysyä veljensä tahdissa. Kyyneleet kuivuivat kuitenkin nopeasti.
Ville Varakas (vas.) ampui HIFK:n avausmaalin, kapteeni Jere Sallisen saldo oli 2+1.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.