Helpottava tieto – Ruotsissa ajetaan MM-ralli, leikkuri pisti EK-kilometrit uusiksi
Ruotsissa ajetaan, mutta alkuperäistä suunnitelmaa vähemmän.
Ruotsissa ajetaan, mutta alkuperäistä suunnitelmaa vähemmän.
Armand Duplantis oli hyvin lähellä ME:tä. Ruotsalainen hautasi kasvonsa käsiin yrityksen jälkeen. Arkistokuva.
Taylor Nicole Dean on tullut tunnetuksi eläinvideoillaan.
Adoptioilmoitus poiki 175 hakemusta. ”Maailman kusipäisimmäksi kissaksi” ristitty Perdita on löytänyt uuden kodin Yhdysvalloissa. Pohjois-Carolinassa sijaitsevassa löytöeläinkodissa ollut kissa muuttaa eläinrakkaan pariskunnan luo viereiseen osavaltioon Tennesseehen.
Joel Mustonen kuuluu Frölundan runkopelaajiin.
Useat maat ovat viime päivinä evakuoineet kansalaisiaan epidemia-alueilta Kiinasta. Wuhanista tuotuja ihmisiä odotti lentokentällä Indonesiassa iso desinfiointiryhmä.
Jori Lehterä (keskellä) harjoitteli tiistaina leijonapaidassa.
Hurjasti hoikistuneen Jessica Simpsonin ulkonäkö on kerännyt kehuja.
Ari-Pekka Selin ei ollut tyytyväinen tuomaritoimintaan KalPa-ottelussa.
Pääministeri Sanna Marini kertoo uutisesta puolueensa Twitterissä.
Suomalaisten suosikkikohteet ovat tänä talvena Thaimaa ja Vietnam. Arkistokuva Thaimaan lomakohteesta.
Kiinassa ei tällä hetkellä tehdä dopingtestejä urheilijoille.
Courtney Wild syyttää Jeffrey Epsteinia seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joka tapahtui Wildin ollessa teini-ikäinen.
Palo alkoi luultavasti silityslaudasta- ja raudasta. Palon syttyminen tallentui kameralle. Utelias 9 kuukautta vanha Kahuna-niminen koiranpentu onnistui aiheuttamaan tulipalon New Mexicolaisessa asuintalossa viime viikolla. Videolla nähdään, kuinka koira tutkii asunnon nurkkaa, tavarat romahtavat ja hiljalleen tuli syttyy asuntoon. Asunnossa on tapahtumahetkellä kaksi koiraa, ja tuli ehti olla irti noin tunnin, ennen kuin palomiehet pääsivät paikalle.
Beatricen ja Edoardon häistä voi tulla hyvin pienet ja intiimit vastakohtana siskon ökyhäille.
Naisten olisi aika luopua poikien ja miesten kontrolloinnista, kirjoitti pariterapeutti.
Kiinan GP on tarkoitus ajaa huhtikuussa.
Tohtori Alan Mendoza tutkii terrorismia Lontoossa.
Torinon olympiasankarit aloittivat menestysbonusten lahjoittamisen hyvään tarkoitukseen.
Eduskunnan 1. varapuhemies Antti Rinne (sd), puhemies Matti Vanhanen (kesk) ja 2. varapuhemies Juho Eerola (ps) puhemiesten edustustilassa tiistaina.
Kahden kiinalaisturistin epäiltiin sairastuneen koronavirukseen Costa Smeralda -aluksella Italiassa Rooman lähistöllä. 6000 turistia joutui odottamaan puolen vuorokauden ajan laivalla kiinalaisille tehtyjen testien tuloksia. Ne olivat negatiiviset
Emmi ja Mikael Granlund ovat olleet jo vuosia yhdessä.
Gustav Possler jatkaa uraansa Raumalla.
Aaron Hernandez joutui vuonna 2015 oikeuteen syytettynä ystävänsä murhasta.
Dagmar von Arbin eli pitkän elämän.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.