Nyt lakkoilee Posti tukijoineen ja pian Teollisuusliitto - tässä kaikki työtaisteluista
osti- ja logistiikka-alan unionin PAU järjesti mielenosoituksen postilakon yhteydessä.
osti- ja logistiikka-alan unionin PAU järjesti mielenosoituksen postilakon yhteydessä.
Heikki Timlin ihastui alpakkaneuleisiin niin palavasti, että päätti alkaa valmistuttaa niitä itse.
Virallisen tiedon mukaan Jlloyd Samuel menehtyi 37-vuotiaana.
Valkjärven koulu paloi lokakuun lopussa Nurmijärvellä.
Venetsialaiset vaativat pormestarinsakin eroa.
Pääministeri Anti Rinne (kuvassa vasemmalla) ja Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev (kuvassa oikealla) ovat keskustelleet Moskovassa Suomen ja Venäjän kahdenkeskisistä asioista. Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (keskellä) on tavannut Venäjän liikenneministeri Jevgeni Dietrichin.
Mäkäräisen vastauksen fanikirjeisiin eivät liiku Postin lakon takia.
Valtaosa Suomen matkustajamerenkulun tuista kohdistuu Suomen ja Ruotsin väliseen risteilyliikenteeseen.
Prinssi Andrew on linkittynyt viime aikoina nyt jo kuolleen ystävänsä Jefrey Epsteinin seksiskandaaliin. Virginia Giuffre -nimisen nainen väittää prinssi Andrew’n pakottaneen hänet seksiin kolme kertaa. Kerroista ensimmäinen tapahtui, kun Giuffre oli 17-vuotias.
Justin Timberlake tunnetaan esimerkiksi kappaleistaan Cry Me a River ja Rock Your Body.
Max Hauken hiihdot on hiihdetty.
Lontoon Covent Gardenin joulumarkkinatunnelmaa. (Kuvituskuva)
Tämän illan Koko Suomi leipoo -jaksossa paitsi paistetaan pizzaa, myös valmistetaan vihiksiä. Ne ovat lihiksien vegaanisia versioita.
Paula Linkoala ja Tuomas Takala halusivat yhteisen lapsen ennen kuin 40 vuotta tulee molemmilla mittariin. Paulan tytär, 15-vuotias Ilona Soini ja kahdeksankuukautinen Oliver Takala tulevat hyvin juttuun.
Microsoftin nimissä lähetellään huijausviestejä, jotka sisältävät haittaohjelman.
Lauri Markkanen Brooklyn Netsin Iman Shumpertin ja Taurean Princen puristuksessa toissaviikolla pelatussa ottelussa.
St. Louis Blues -pakki Robert Bortuzzo huilaa pelikieltonsa vuoksi viikon.
Chris Martin ja Coldplay esiintyivät kahdella levynjulkaisukeikalla Jordanian pääkaupungissa Ammanissa.
Kerttu Niskasta luotsaava Juho Mikkonen on itseoppinut valmentaja.
Millaista hoitoa tukkasi kaipaa? Sen selvittämiseen tarvitset vain hiuksen, lasin vettä ja 10 sekuntia. On vain kaksi asiaa, joita hius voi tarvita - kosteutusta tai rakennekorjausta eli proteiinia. Näin linjaa kampaamomerkki IdHAIRin kansainvälinen kouluttaja, tanskalainen hiusguru Linda Quebec. Katso Lindan havainnollistava testi videolta.
Liikenne pysähtyi heinäkuussa Kampin kolari- ja ampumapaikalla.
Siistin näköinen Volvo - ja halvalla.
Myötätuntotaistelu alkaa torstaina 28. marraskuuta. Kuvituskuva.
Juha Tapio esiintyy uusitun Olympiastadionin avajaisissa.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.