Lauri Tähkä kertoo omana päivänään muun muassa rankoista erokokemuksista.
Valtteri Puustinen (keskellä) vastaanottaa onnitteluja avausmaalistaan.
Tie Domi ja Jay-Z ystävystyivät baseball-legendan bileissä.
Jere Heinon urakka painin MM-kisoissa Kazakstanissa päättyi katkeraan tappioon. Vapaapainin 125-kiloisissa otellut Jere Heino kohtasi painin MM-kisojen avausottelussaan perjantaina kosovolaisen Egzon Shalan. Heino aloitti räväkästi ja siirtyi 2–0 johtoon vietyään Shalan mattoon noin minuutin painimisen jälkeen. Ensimmäinen kolmeminuuttinen meni Heinolle tyrmäävästi 7–0.
Tuomittu mies on myöntänyt tekonsa.
VilleGallen päivänä nähdään yksi koko Vain elämää -historian koskettavimmista hetkistä, kun VilleGalle kyynelehtii Elastisen vedon aikana Faija-biisin aikana.
Jarno Pikkarainen näki tappiosta huolimatta HIFK:n pelissä paljon hyvää.
Eurojackpotissa löytyi yksi täysosuma.
Chukwuebuka Enekwechi on vahva mies.
Lahden MM-hiihtoihin kohdistui väitetty terroriuhka, jonka Yhdysvaltojen tiedustelu havaitsi.
Naisen mukaan hän ei tiennyt, että ase oli ladattu. Kuvituskuva.
Hellyttävä majavanpoika on tottunut Sirpan läsnäoloon kotijärvellään. Sirpa kuvasi kolmesta kesällä kasvaneesta majanpoikasesta rohkeinta hyvän tovin tämän ruokaillessa illansuussa kotijärven rannassa Virroilla menneellä viikolla. Majavia järvellä on näkynyt jo parina kesänä, tänä kesänä selvästi enemmän kuin edellisenä. Poikasia oli Sirpan mukaan ruokailemassa kolme, mutta vain yksi uskaltautui tarpeeksi lähelle kameraa.
Elastisen veto saa räppärit kyyneliin.
Uudet Iphone-puhelimet ovat saapuneet kauppoihin.
Kirkkonummelta löytyy Suomen todennäköisesti erikoisimman muotoinen luola. (Jos kuva ei näy oikein, voit katsoa sen täältä). Kirkkonummella sijaitsevan Högbergetin luolan suu ei vielä kovin kummalliselta näytä. Mutta sisälle kömpivä saa pian havaita, kuinka erikoisen muotoinen luola onkaan. Sen kaarevat muodot muistuttavat naisen sukuelimiä.
Julius Hongan, 23, ura taalajäillä on tienhaarassa.
Ritu-sovellus on käytössä käräjä- ja hovioikeuksissa.
Nino Schurterin tempausta on käsitelty Sveitsin armeijassa sisäisesti.
Kimi Räikkösen harjoituskierroksia rajoitti varikkopilttuuseen iskenyt sähkökatko.
Bostoninterrieri Charlie leikkauksen jälkeen heräämössä.
HIFK:n Ville Varakas taklasi JYPin Anton Stråkaa keskiviikkona ja sai kuuden ottelun pelikiellon.
Kokoomuksen puheenjohtaja ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja seisoivat valtiosalissa ryhdikkäinä.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.