Näyttelijä Margot Robbie kohahdutti rohkealla paljastuksella seksielämästään – lemmiskeli vesiskootterin päällä
Margot Robbie nähdään syksyllä Tarantinon uutuusleffassa Once upon a time.
Margot Robbie nähdään syksyllä Tarantinon uutuusleffassa Once upon a time.
Onko David Luiz ratkaisu Arsenalin topparipulaan?
Joskus huoltaja ottaa oikeuden omiin käsiinsä, kun lasta kiusataan. Kuvituskuva.
Ihmismassojen eilisiltainen paniikki suositulla turistialueella tallentui useisiin kameroihin. Silminnäkijän mukaan ihmiset kirkuivat, juoksivat ja kiipeilivät toistensa päälle pamaus äänien jälkeen. Poliisin mukaan äänien lähde osoittautui ohi ajaneen moottoripyörän paukkuvaksi pakoputkeksi. Osa ihmisistä luuli pamauksia pommeiksi, osa aseen sarjatuleksi. Yli 20:n ihmisen kerrotaan loukkaantuneen ryntäilyn seurauksena, kertoo CNN.
Prinssi Charles tapasi taannoisella vierailullaan näyttelijät Daniel Craigin ja Ralph Fiennesin sekä ohjaaja Cary Fukunagan.
Poliisi ohjaa liikennettä. Kuvituskuva.
Ukkoskuuroja saadaan tällä viikolla etenkin lännessä ja etelässä.
Natalie Christopher, 35, katosi maanantaina kesken aamulenkin Kreikan Ikaríassa
James Vowles (vas.) taikoi Lewis Hamiltonille voittoisan kisataktiikan.
Halla, rakeet ja rankkasateet eivät ole tehneet hyvää tämän kesän hillasadolle.
Billboard on nimennyt Katy Perryn yhdeksi kaikkien aikojen menestyneimmäksi tanssimusiikin artistiksi.
Poliisipartio pysäytti ilma-aseen kanssa liikkuneen miehen.
U.S. Air Forcen tunnuksilla varustettu kone seisoi Tampere-Pirkkalan lentoasemalla tiistaina kello 19:30. Kone matkasi takaisin Yhdysvaltoihin keskiviikkona aamuyöllä.
Kesällä 2016 Bakery Jattasta tuli ensimmäinen pakolainen, joka sai ammattilaissopimuksen Saksan Bundesliigaan.
Norwichilla ja sen kannattajilla on kova luotto Teemu Pukin maalintekokykyihin.
Isabel Ljungdell on vuoden 2014 Miss Helsinki.
Antti Rinteen johtama kansanrintamahallitus jää historiaan mittavien puolustushankintojen kuittaajana.
Facebookin mainitsemat sovelluksentarjoajat löytyvät yhtä Google Play -kaupasta.
Katoamistemppuja, pallottelua peilikuvan kanssa, teleporttausta ja paljon muuta. Videolle kootut temput hämmästyttävät. Kanadalaistaikuri Kevin Parry on koonnut parhaita temppujaan tälle videolle. Keksitkö miten ne on tehty?
Linnea Skog voitti parhaan naispääosan Jussi-palkinnon vuonna 2017 elokuvasta Tyttö nimeltä Varpu. Hän on kaikkien aikojen nuorin Jussi-palkinnon voittaja.
Kaikki rungosta ylöspäin on rakennettu komposiiteista. Aluksella on paljon pyöreitä muotoja.
Valtteri Bottaksen asema Mercedeksellä on uhattuna. Suomalaiskuljettaja on saanut nauttia viime vuodet F1-sarjan parhaasta autosta, mutta toisaalta Lewis Hamiltonin, yhden historian parhaimman F1-kuljettajan, rinnalla on vaikea loistaa.
Perinteistä Victoria’s Secret -näytöstä ei järjestetä tänä vuonna. Kuva viime vuoden näytöksestä.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.