Huippumalli Heidi Klumin julkaisema video takapuolestaan suututti fanit: ”Teet törkyisiä asioita saadaksesi huomiota”
Heidi Klum on aiheuttanut viime aikoina paheksuntaa sosiaalisessa mediassa.
Heidi Klum on aiheuttanut viime aikoina paheksuntaa sosiaalisessa mediassa.
Etsintöjä tehdään maassa ja ilmassa.
Onnettomuus tapahtui Perämerentiellä Kemissä. Kuvituskuva.
Kivimurska levisi laajalle alueelle Kivenlahden metrotyömaalla.
Nenäkarvojen poisto ei onnistunut toivotulla tavalla. Chris ja Lindsay Balmert, 33, päättivät vahata nenäkarvat omassa kylpyhuoneessaan. Tehtävä muuttui tuskalliseksi ja hilpeäksi kaaokseksi Chrisille, joka saattoi asettaa hieman liikaa vahaa nenäänsä. Lähde: Caters
Mikalla ja Norikolla on kaksi yhteistä lasta.
Beautiful young mother braiding hair of her little daughter in the morning
Pipsa Possu ja Iggy Azalea ottivat yhteen.
Maksim Dadashev oli ennen viime viikonlopun ottelua voittamaton. Kuva vuodelta 2018.
Pelastusoperaatio tallentui poliisin kameraan. Poliisi hälytettiin paikalle, kun auton ovet olivat lukkiutuneet ja lapset jäivät loukkuun auton sisälle. Katso videolta poliisin vartalokameraan tallentunut materiaali pelastuksesta.
Nico Rosberg ei niellyt Lewis Hamiltonin tarinaa pureskelematta.
Tämä mies on vangittuna. Poliisi toivoo, että kaikki, jotka epäilevät joutuneensa rikoksen uhriksi tai tietävät mahdollisesti jotain, ottaisivat poliisiin yhteyttä.
Dokumentissa tuottaja Laura Burns ja toimittaja Athar Ahmad koittavat saada nettihuijarin ansaan.
Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua
Päälle päin Sativa Store näyttää aivan tavalliselta kahvilalta, ellei kiinnitä huomiota hamppukasveihin ja -logoihin.
Kimi Räikkönen putosi Saksassa pisteiltä.
Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Itä-Suomen poliisi kertoo, että miehen epäillään ajaneen kovaa ylinopeutta Liperissä lauantai-iltana. Pohjoiskarjalalainen keski-ikäinen mies ajoi tutkan mukaan 100 kilometrin tuntinopeuden rajoitusalueella 202 kilometriä tunnissa. Ylinopeus mitattiin kello 21.30 Kuopiontiellä.
Chachi Gonzales on kertonut äitiyden olleen hänen pitkäaikainen haaveensa.
Patrik Laine pelasi golfia lauantaina Nokialla järjestetyssä hyväntekeväisyystapahtumassa.
Unkarin pääministeri Viktor Orbán ja Suomen pääministeri Antti Rinne johtavat erityyppisiä valtioita.
Kurittomat pojat koettelivat nuorempina isänsä hermoja.
Ozzy-koira ja siili viettivät aikaa nurmikolla omakotitalon pihalla Vaasassa.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.