Maksin Dadashev loukkaantui viikonloppuna vakavasti. Kuva vuodelta 2018.
Jorma Pulkkinen vieraili Ylen Hyvät katsojat -ohjelmassa vuonna 2018. – Kyllä minulla ohjelmaa riitti aikoinaan. Juonsin Kultaista harmonikkaa, Resiinarallia, Kesätansseja ja tein uutisia.
Ruotsalaisnäyttelijä pidätettiin Floridassa. (Kuvituskuva)
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.
Veikkolassa asuva Riikka Reikko kertoo ottaneensa omalta pihaltaan kuvan Weikosta maanantai-iltana.
Kaupunginvaltuutettu Abdirahim " Husu " Husseinin Twitter-viesti on herättänyt ihmetystä.
Pauli Nevala kiskaisi olympiakultaa vuonna 1964.
Sara Forsberg tunnetaan myös kielinaisena.
Hääpari oli kutsunut Donald Trumpin käväisemään häissään, jos se vain sopisi presidentin aikatauluun. Presidentti Donald Trumpin faneihin lukeutuva pariskunta juhli häitään viikonloppuna Trumpin golfklubilla Bedminsterissä. Paikka oli valittu Trumpia ajatellen, ja hänet kutsuttu mukaan juhlintaankin, jos vain aikaa olisi. Tunnelma häissä sähköistyi, kun vieraat saivat kuulla presidentin olevan viikonlopun paikkakunnalla, ja kun Trump sitten ilmaantui juhliin, vieraat sekosivat täysin. Hääjuhlista... Читать дальше...
Mikael Heerman juoksi 48 tunnin Suomen ennätyksen – joka syntyessään vuonna 2010 oli myös Pohjoismaiden ennätys – kiertämällä Ranskan helteessä noin 300 metrin mittaista rataa.
Vaarallisimpia hellesäät ovat ikäihmisille ja pitkäaikaissairaille.
Arsenal laittaa Realia vastaan kentälle ykköstähtensä, kun taas madridilaiset todennäköisesti kierrättävät miehistöään.
Ekologisuus ja luonnonmukaisuus ovat molemmille tärkeitä.
Pinkit statement-korkokengät sopivat vaalean mekon kanssa.
Ystävykset ovat teinivuosiensa aikana muuttaneet itsensä lähes identtisiksi fitnessmalleiksi. Tukholmalaiset Julia, 20, ja Sofia, 20, tutustuivat kuusivuotiaina ja ovat siitä lähtien olleet parhaat kaverit. Nykyään heitä luullaan kaksosiksi. Ystävykset värjäsivät luonnostaan vaaleat hiuksensa mustiksi, treenaavat kuntosalilla kuusi kertaa viikossa ja ovat parannelleet kasvojensa piirteitä erilaisilla kauneuspistoksilla. Aina ulos lähdettäessä, heillä on myös yllään täysin samanlaiset vaatteet.
Dani Ceballos on tuore Euroopan mestari.
Fullhand Comeryllä on kelpo paikka. Teivon tiistairavien Toto5-vihjesysteemi rakennetaan kakkoskohteen Fullhand Comeryn varaan. Ruuna juoksi viimeksi Teivossa parijonon hännillä ja ehti 14,1-vauhtisella päätöskierroksella aivan voittaneen Quellin vierelle.
KuPS jäi kotonaan tasapeliin IFK Mariehamnia vastaan ja jäi kaipaamaan rangaistuspotkuja.
David Hedison näytteli monissa televisio-ohjelmissa ja elokuvissa.
Talvisodassa otettuja venäläisiä sotavankeja päiväämättömässä kuvassa.
Kuva Swedish House Mafian korvaajaksi buukatun Alesson keikalta.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.