Мы в Telegram
Добавить новость
123ru.net
Iltalehti.fi
Март
2019

Новости за 20.03.2019



Hotellihuoneista paljastui inhottavia yllätyksiä: salakuvaamisen riivaamassa Etelä-Koreassa tehtiin iso käräytys – Katso kuvat

Iltalehti.fi 

Pieniä hyvin piilotettuja kameroita löytyi huoneiden digibokseista, sähkörasioista ja jopa hiustenkuivaajan pidikkeestä. Kameroita oli kolmessakymmenessä hotellissa, ja ne välittivät live-kuvaa yli 4000 ihmisen nettiyhteisölle. Etelä-Korean poliisi pidätti kaksi miestä keskiviikkona epäiltynä kuvausvyyhdistä, kertoo CNN. Salakamerat ovat iso ongelma Etelä-Koreassa. Pelkästään vuonna 2017 maassa raportoitiin yli 6 400 salakuvaustapausta. Pääkaupunkiin Souliin perustettiin ryhmä, jonka tehtävänä on... Читать дальше...



Transmalli Elena Vikström havahtui jo 3-vuotiaana – näin isä reagoi pojan haluun korjata sukupuolta

Iltalehti.fi 

Elena Vikström on Suomen nuorin henkilö, joka on korjannut sukupuolensa. Se vaati allekirjoitusten keräämistä. Elena Vikström kärsi vakavasta masennuksesta teini-ikäisenä. Hän oli jo pitkään kokenut, että hän on syntynyt väärään sukupuoleen. Hän pyysi nuorisopsykiatrian poliklinikalla lääkäriltä lähetettä yksikköön, joka hoitaa transsukupuolisia ihmisiä. – Lääkäri oli sitä mieltä, että se ei mene läpi, koska olen alaikäinen. Silloin oli 18 vuoden ikäraja. No se ei mennyt läpi. Olin aivan musertunut... Читать дальше...

Näytimme Tapio Suomiselle kuvan selostusuran viime metreiltä Iivo Niskasen maaliintulosta – ”Herättää paljon tunteita”

Iltalehti.fi 

Tapio Suominen vieraili IL-TV:n Sensuroimaton Päivärinta -ohjelman tuoreimmassa jaksossa. Ylen entinen urheilutoimittaja Tapio Suominen pääsi Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa muistelemaan yhtä uransa kohokohdista. Susanne Päivärinta näytti Suomiselle kuvan Iivo Niskasen maaliintulosta Lahden MM-kisoista 2017. Niskanen voitti tuolloin MM-kultaa.


Музыкальные новости
Булат Окуджава

Столетие Булата Окуджавы отметили в Ногинске





Персональные новости
Queen

White Queen Birthday party «Королева морей»





Transmalli Elena Vikström leikkautti alapäänsä Thaimaassa – gynekologitkin ällistyivät: ”Tämä on kuin anatomian oppikirjasta”

Iltalehti.fi 

Elena Vikströmin mukaan Thaimaan sukupuolen korjausleikkausten laatu on huomattavasti parempi kuin Suomessa Puolankalainen Elena Vikström on Suomen nuorin sukupuolensa korjannut henkilö. Hän aloitti hormonihoidon 17-vuotiaana ja meni heti täysi-ikäistyttyään sukuelinkirurgiseen korjausleikkaukseen. – Thaimaalainen leikkaustapa mahdollistaa asioita, mitä täällä Suomessa ei ole mahdollista tehdä. Esimerkiksi mun mielestä hyvin tärkeä on, kun puhutaan seksistä, että mä pystyn kostumaan, hän kertoo IL-TV:n Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa.

Tapio Suominen kertoo Yle-potkujensa viimeisestä niitistä: ”Ajauduin parkkihallissa painiin vahtimestarin kanssa”

Iltalehti.fi 

Tapio Suominen puhuu Sensuroimaton Päivärinta -ohjelman tuoreessa jaksossa muun muassa potkujensa taustoista. Ylellä pitkän uran urheilutoimittajana tehnyt Tapio Suominen kertoo IL-TV:n Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa potkujensa taustoista. Suominen irtisanottiin Yleltä viime vuoden helmikuussa. Suominen on avoimesti kertonut sairastavansa kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Hän oli kamppaillut mielenterveyteen ja alkoholiin liittyvien ongelmien kanssa jo kauan ennen potkuja.

Sky Newsin kysely: Briteistä 90 prosenttia pitää brexitin käsittelytapaa kansallisena nöyryytyksenä

Iltalehti.fi 

Parlamentaarikkojen sekoilu EU-eron kanssa saa britit häpeämään. Ylivoimainen enemmistö briteistä pitää Sky Newsin kyselyn mukaan Britannian tapaa käsitellä brexitiä kansallisena nöyryytyksenä. Tätä mieltä oli yhdeksän vastaajaa kymmenestä. Vain seitsemän prosenttia oli vastakkaista mieltä ja kolme prosenttia ei sanonut kantaansa. Brittiparlamentti on ollut viime kuukaudet täysin solmussa, sillä parlamentaarikot eivät eri syistä ole hyväksyneet pääministeri Theresa Mayn hallituksen ja EU:n yhdessä laatimaa erosopimusta. Читать дальше...

Спорт в России и мире
Москва

Росгвардия приняла участие в обеспечении безопасности при проведении футбольных матчей в Москве


Загрузка...

Все новости спорта сегодня


Новости тенниса
Андрей Рублёв

Рублев о победе на "Мастерсе" в Мадриде: у меня нет слов


Загрузка...


123ru.net – это самые свежие новости из регионов и со всего мира в прямом эфире 24 часа в сутки 7 дней в неделю на всех языках мира без цензуры и предвзятости редактора. Не новости делают нас, а мы – делаем новости. Наши новости опубликованы живыми людьми в формате онлайн. Вы всегда можете добавить свои новости сиюминутно – здесь и прочитать их тут же и – сейчас в России, в Украине и в мире по темам в режиме 24/7 ежесекундно. А теперь ещё - регионы, Крым, Москва и Россия.


Загрузка...

Загрузка...

Экология в России и мире
Москва

Лесопожарные станции в Подмосковье получили новые грузовики





Путин в России и мире
Москва

А броня, как у вертолета: какие автомобили предпочитает Владимир Путин


Лукашенко в Беларуси и мире
Минск

Польский судья приехал в Минск и попросил защиты у Лукашенко




123ru.netмеждународная интерактивная информационная сеть (ежеминутные новости с ежедневным интелектуальным архивом). Только у нас — все главные новости дня без политической цензуры. "123 Новости" — абсолютно все точки зрения, трезвая аналитика, цивилизованные споры и обсуждения без взаимных обвинений и оскорблений. Помните, что не у всех точка зрения совпадает с Вашей. Уважайте мнение других, даже если Вы отстаиваете свой взгляд и свою позицию. Smi24.net — облегчённая версия старейшего обозревателя новостей 123ru.net.

Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).

123ru.net — живые новости в прямом эфире!

В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.





Зеленский в Украине и мире

Навальный в России и мире


Здоровье в России и мире


Частные объявления в Вашем городе, в Вашем регионе и в России






Загрузка...

Загрузка...



Аранжировка

Аранжировка. Аранжировка Песни. Современная Аранжировка. Аранжировка Произведения.



Москва

Полицейский проиграл квартиру на ставках и совершил самоубийство в Москве

Друзья 123ru.net


Информационные партнёры 123ru.net



Спонсоры 123ru.net