Yhdysvaltain presidentinvaalit | NY Timesin kysely: Trump selvästi suositumpi kuin Biden
Lehti kysyi, ketä vastaajat äänestäisivät, jos Yhdysvaltain presidentinvaalit pidettäisiin nyt ja ehdokkaina olisivat Joe Biden ja Donald Trump.
Lehti kysyi, ketä vastaajat äänestäisivät, jos Yhdysvaltain presidentinvaalit pidettäisiin nyt ja ehdokkaina olisivat Joe Biden ja Donald Trump.
Arvoista ja avoimuudesta vastaava Věra Jourová sanoo Venäjän iskevän disinformaatiolla kunkin jäsenmaan heikkoon kohtaan. Suomi on hänestä ”eräänlainen ihme” vastustuskyvyssään.
Väistyvä republikaanijohtaja jätti perinnöksi poliittisen todellisuuden, jossa rahalla sopii ostaa valtaa, kirjoittaa HS:n ulkomaantoimittaja Anni Huttunen.
Ensihoito toimitti kuljettajan sairaalaan.
Kiekko-Vantaan tehokas alku ei riittänyt voittoon.
Patrick Modianon uutuus ei houkuttele lukemaan.
Asuntosalkun suomalaisten tytäryhtiöiden koko lainakanta on erääntymässä kesällä. Toimitusjohtajan mukaan yhtiö käy parhaillaankin neuvotteluja lainojen jälleenrahoituksesta.
Seiväshyppääjä Wilma Murrolla on yhä ihmisiä, joihin nojata.
Tulitaukoneuvotteluissa paineet kasvavat. Jos sopua ei synny, Israel on uhannut hyökätä viikon kuluttua Rafahin kaupunkiin.
Lapinlahden sairaala-alue on Helsingille todellinen aarre. Silti sen tulevaisuus on täysin auki, kirjoittaa kaupunkitoimituksen esihenkilö Lari Malmberg.
Uudet lukutavat ovat vakiintuneet, mutta Eva Reenpää luottaa myös painetun kirjan säilymiseen.
Pika-aituri Reetta Hurske kisaa MM-areenalla sunnuntaina.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.