Harry Salmenniemen toinen romaani Sydänhämärä on romaani perheestä, pienen lapsen sairastumisesta ja sairaalassa vietetyistä päivistä. Mutta ennen kaikkea se on pakahduttavan paljas rakkaudenjulistus.
Tarkastus kohdistuu Nokian Renkaiden pääkonttoriin Nokialla.
Taktisesti äänestäneistä valtaosa pyrki estämään itselleen epämieluisan ehdokkaan pääsyn toiselle kierrokselle.
Virallisia äänestyssuosituksia toiselta kierrokselta karsiutunut Andersson ei anna.
Toimitusjohtaja Reima Rytsölä luotsaa valtion sijoitusyhtiö Solidiumia. Hänen mukaansa monikin taho voisi olla kiinnostunut ostamaan Nokian, ellei Solidium olisi yhtiön ankkuriomistaja.
Tentti näytetään suorana Nelosella ja HS.fi:ssä. HS uutisoi ja analysoi tentin tuoreeltaan.
HIFK:n urheilujohtaja Tobias Salmelainen kommentoi joukkueensa tilannetta.
Alexander Stubb (kok) lähtee selvältä ykköspaikalta presidentinvaalien toiselle kierrokselle. Pekka Haavistolla (vihr) on nyt kiire näyttää, miksi hän olisi Suomelle sopivampi johtaja.
Käräjäoikeus velvoitti valtion korvaamaan Versowoodin toimitusjohtajan oikeudenkäyntikuluja noin 87 000 euroa korkoineen.
Poikkeuksellisen laajat lakot seisauttavat Suomea tammikuun viimeisinä ja helmikuun ensimmäisinä päivinä.
HS:n laskuri näyttää lopputuloksen, kun valitset, miten pudonneiden ehdokkaiden kannattajat äänestävät. Voit arvioida myös sohvalle jäävien osuudet.
Jatkossa Reilun kaupan banaaneja saa vain osasta S-ryhmän kauppoja.
Valari Tynkkysen ja Hjallis Harkimon väärinkäsitys sai onnellisen lopun.
Rosa Pohjolainen otti syöksylaskun pronssia nuorten MM-kisoissa.
Viime lauantaina kadonneeksi ilmoitetut kaksi miestä löytyivät kuolleena merestä tiistaina, kertoo Pohjanmaan poliisilaitos.
Erilliset väkivallanteot tapahtuivat Vantaalla Rekolassa ja Koivukylässä. Teoista epäillyt ovat 16–19-vuotiaita.
Euroopan parlamentin puhemies Roberta Metsola sanoi, että syytöksiin suhtaudutaan hyvin vakavasti.
Klaukkalan kuolonkolariauton kuljettaja törmäsi kovaa kerrostalon seinään, epäilee Itä-Uudenmaan poliisi.
Häkkäsen mukaan järjestelmää pitäisi uudistaa niin, että itsevaltaisten maiden kuten Venäjän vaikuttamisyritykset voitaisiin ehkäistä ennalta.
Helsinkiläinen Henrik Yli-Kurki valokuvaa tuntemattomia kaduilla. Häntä jännittää lähestyä ihmisiä, mutta usein se on jännityksen arvoista.
Voiko paistinpannun panna tiskikoneeseen? Tarvitseeko teflonpannua öljytä? Asiantuntija kertoo, miten paistinpannun käyttöikää voi pidentää. Tee se näin -juttusarjassa HS etsii vastauksia lukijoiden pulmiin. Jutun lopussa voit ehdottaa omaa kysymystä.
Juha Meriläisen teos Putinin alttaripoika palkittiin Lauri Jäntin säätiön 20 000 euron tietokirjapalkinnolla.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.