Yhdysvallat | Wagner-yhtiön perustaja Jevgeni Prigožin myöntää sotkeutuneensa Yhdysvaltain vaaleihin
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Yhdysvaltojen vaalivaikuttamisesta virallisesti syyttämä henkilö tunnustaa osallisuutensa.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Yhdysvaltojen vaalivaikuttamisesta virallisesti syyttämä henkilö tunnustaa osallisuutensa.
Olkiluoto 3:n koekäyttöohjelman jatkumisen ajankohta ole vielä tiedossa, TVO kertoo.
Kuuluisa turkulaisketju hakeutuu konkurssiin. Pitsakeisari Dennis Rafkin luopui yrityksestään 15 vuotta sitten, mutta aikoo vielä pelastaa elämäntyönsä.
Ensi viikon tiistaina avattava Uunisaaren kävelysilta on tarkoitus olla ulkoilijoiden käytössä huhtikuun puoliväliin saakka.
Kosmetiikkaa maahan tuovaa yritystä epäillään törkeästä veropetoksesta. Yrityksen epäillään saaneen toiminnallaan yli puolen miljoonan euron hyödyn.
Puutteellinen ajotien reunustaminen ajoi taloa rakentaneen pariskunnan vuosien riitaan naapurinsa kanssa Espoon Olarissa.
Al-holin leirillä on yhä kymmenkunta suomalaisia. Heitä ei ulkoministeriön mukaan kyetä kotiuttamaan.
Pudonneet on näkemys nuorten itsemääräämisoikeudesta aikuisuuden rajalla.
Käytännössä sähkön hinnan ”kohtuullisuutta” ei määritellä nykylaissa millään tavoin.
Maassa on elokuusta lähtien havaittu jyrkkää nousua akuuteissa munuaisvaurioissa. Suurin osa sairastuneista lapsista on alle viisivuotiaita.
Mitkä ovat perusteet Palloliiton päätökselle jättäytyä pois Qatarin siirtotyöläisten olojen parantamista koskevasta vetoomuksesta?
Asuntolainojen yleisin viitekorko eli 12 kuukauden euribor nousi maanantaina 2,820 prosenttiin. Asuntolainassa koron nousu näkyy tarkistuspäivänä.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.