Jalkapallo | Agentti: Ranskalaistähti Pogbalta jää MM-turnaus väliin
Pogba, 29, ei ole pelannut Juventuksessa tällä kaudella lainkaan kesäisen polvivamman takia. Ranska julkistaa miehistönsä 9. marraskuuta.
Pogba, 29, ei ole pelannut Juventuksessa tällä kaudella lainkaan kesäisen polvivamman takia. Ranska julkistaa miehistönsä 9. marraskuuta.
Pelto-Laurilan huvila on suunniteltu postikortin kuvan perusteella. Sen omistaa kolmen lapsen yksinhuoltaja Anna Mariasik, jolla ole aiempaa kokemusta remontoinnista. Hän ei silti menetä yöuniaan taloprojektinsa takia.
Kulttuuritalon Sture4 ei lunastanut lupaustaan kulttuuritarjonnasta.
Euroopan veneliitto (Eba) on veneilijöiden ääni. Liittoon kuuluu noin 1,5 miljoonaa huviveneilijää ja 20 miljoona aktiivista osallistujaa.
Suurten öljynviejämaiden yhteistyöjärjestö Opec uskoo öljyn pitävän pintansa maailman energiamarkkinoilla vielä pitkään.
Euroopan riippuvuus Kiinasta on niin suurta, että maan kanssa ei kannata alkaa katkoa kauppasuhteita, sanoo Ulkopoliittisen instituutin tutkimusprofessori Mikael Mattlin.
Israelissa järjestetään tiistaina viidennet parlamenttivaalit vajaan neljän vuoden aikana. Kuninkaantekijäksi on nousemassa äärioikeistolainen puolue, joka saattaa ratkaista, palaako Benjamin Netanjahu valtaan.
Ulosottolaitoksen mukaan linkkejä ei pidä avata eikä huijarille maksaa rahaa.
Yli viisi miljoonaa lintua on kuollut tai teurastettu kuluneen vuoden aikana epidemian vuoksi, BBC kertoo.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.