Turkin erilainen linja Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksiin olisi iso takaisku. Toistaiseksi siitä on silti vain vähän merkkejä: Suomenkaan ratifioinnin etenemisestä ei ole saatu minkäänlaisia uutisia, kirjoittaa HS:n Nato-kirjeenvaihtaja Elina Kervinen.
Valko-Venäjän presidentti kehui antaneensa Putinille syntymäpäivälahjaksi maassaan kootun traktorin.
Kaukalossa ei näkynyt, että stadilaiset kelluvat Liigan pohjalla.
Venäjän ja Kiinan edustajat haukkuivat päätöksen lyttyyn.
Anna Wahlgren tuli tunnetuksi vuonna 1983 ilmestyneestä lastenkasvatusoppaastaan Lapsikirja, josta tuli lastenkasvatuksen klassikkokirja Ruotsissa ja myös kansainvälinen myyntimenestys.
Presidentti Obaman hallinnossa työskennellyt asiantuntija Brad Roberts sanoo, että Suomelle on pienempi riski olla osana sotilasliitto Natoa myös ydinasevastakkainasettelujen aikana.
Rauhanpalkinnon saajat ovat kannanotto Venäjän ja Valko-Venäjän ihmisoikeusrikkomuksia vastaan.
PSG:n tähtipelaaja Kylian Mbappé nauroi katketakseen, kun hänelle ehdotettiin otteluun matkustamista junalla. Nyt hän joutuu nöyrtymään bussimatkaan vierasotteluun.
Poliisin tietojen mukaan nuorison keskuudessa liikkuu paljon puhetta siitä, että viikonloppuna kokoonnutaan ja tapellaan.
Autoilija törmäsi suojatietä polkupyörällä ylittäneeseen lapseen Rovaniemellä tiistaina iltapäivällä.
Patriotsin fani haastoi seuran, joka ”aiheutti korvaamatonta vahinkoa” hänen omistamalleen lipulle, jossa on Tom Bradyn nimikirjoitus.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.