Säveltäjä Monty Norman on kuollut 94-vuotiaana. Norman tunnettiin etenkin James Bond -elokuvien tunnusmusiikin luojana.
Helsinkiläinen Gustav Kvikant kauhoi tiensä Kauppatorille satapäisen yleisön hurratessa ja taputtaessa. Kvikant keräsi tempauksellaan rahaa Itämeren suojelun hyväksi.
The Analyst kertoo Helmarien lohkovoiton todennäköisyydeksi 0,6 prosenttia ja kakkossijan 3,7 prosenttia. Nelossija on kaikkein todennäköisin.
HRA Pharma -lääkeyhtiö jätti hakemuksen Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirastolle vain reilu pari viikkoa sen jälkeen, kun korkein oikeus kumosi laajan aborttioikeuden.
Huonoin vaihtoehto tarkoittaisi, että Suomen valtion pitäisi pelastaa Fortum miljardisijoituksella. Fortumin ainut neuvotteluvaltti voi olla, ettei Saksalla ole varaa päästää Uniperia kaatumaan.
Metsäpalovaara voi perua MM-kisojen kaikki metsämatkat.
Vääränlainen johtamiskulttuuri naisten maajoukkueessa on ilmeisesti – tai jopa selvästikin – jatkunut, vaikka siihen on yritetty puuttua. Silloin johtopäätös on, että se on Palloliitossa hiljaisesti hyväksytty, koska menestys on arvona ollut tärkein, kirjoittaa HS:n urheilutoimittaja Ari Virtanen.
Seura puhui verkkosivuillaan yhteisistä seikkailuista, jälleennäkemisen toivosta ja esi-isiltä peritystä paluukutsun houkutuksesta.
THL ei ole vielä ehtinyt perehtyä uuden EU-suosituksen taustoihin.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.