Televisio | Sinkkuelämää-sarjan paljon katsottu ja paljon parjattu jatko-osa saa toisen kauden
And Just Like That... -sarjan uuden kauden tuotantoaikataulusta tai ensi-illasta ei ole vielä tietoa.
And Just Like That... -sarjan uuden kauden tuotantoaikataulusta tai ensi-illasta ei ole vielä tietoa.
Korona on kiihdyttänyt keskustelua opetustavoista. Yliopistot kannustavat lähiopetukseen, mutta lopulta päätöksen tekee opettaja.
Kaupan toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisen hyväksyntää.
Jättis tehdään jatkossa Ruotsissa.
Kontra-amiraali Jori Harju kuvaa Itämerta yhdeksi kulmaksi strategisessa kolmiossa, jonka muut kulmat ovat arktinen alue sekä Britannian, Islannin ja Grönlannin välissä Pohjois-Atlantilla sijaitseva niin kutsuttu GIUK-kapeikko.
Lauri Marjamäki valmentaa Kärpissä toista kertaa.
Marin osallistuu huomenna Brysselissä alkavaan Eurooppa-neuvoston kokoukseen.
Elisaveta Siira (vasemmalla), Meri Kartta (keskellä) ja Jasmina Ollikainen ovat sarjan keskiössä.
Tärkeää on varmistaa koko puunkorjuun ketjun kannattavuuden turvaaminen.
Nestlé on viime viikkoina saanut kritiikkiä myös kuluttajilta, aktivistiryhmiltä ja poliitikoilta, ettei se ole vetäytynyt kokonaan Venäjältä.
31-vuotias Pekka Jormakka kuuluu Jukurien kokeneeseen kalustoon.
Venäjän hallituksella ja keskuspankilla on viikko aikaa löytää keinot maksujen muuttamiseen ruplissa maksettaviksi.
PG Roxette julkaisee pian uuden albumin, ja Per Gessle lähtee kevätkiertueelle.
Merivoimien komentaja, kontra-amiraali Jori Harju kertoo ihmetelleensä joitakin Venäjän ratkaisuja Ukrainan sodassa.
Syytetty kiisti henkirikoksen. Hän kertoi löytäneensä naisen kuolleena.
Vaasan hovioikeus luonnehti tekoja suunnitelmallisiksi ja poikkeuksellisen häikäilemättömiksi.
Yhtiö valmistautuu lentämään Helsingistä kesäkaudella 27 kohteeseen Euroopassa.
Britannian inflaatiovauhti on nyt nopeinta maaliskuun 1992 jälkeen. Pahempaa on todennäköisesti luvassa jo ensi kuussa.
Puolustusvoimat aikoo hankkia reppuun mahtuvia lennokkeja ja tutkii myös hävittäjiä isompien lennokkien käyttöä.
Ukrainalaiset naiset ja lapset pakenevat sotaa EU-maihin, jotka ottavat heidät kaikki vastaan sotapakolaisina.
Tavallisesti puolustusministeri esiintyy mediassa muutaman päivän välein.
Ruokalähettipalvelu Woltin uudet ruokakaupat sijaitsevat Vallilassa ja Herttoniemessä.
Enemmän resursseja tulee panostaa potilaan kohtaamiseen sekä hyvin koulutettujen huippuammattilaisten yhteisöllisyyteen ja työhyvinvointiin.
Turkulaisen Mikko-Pekka Kiiskisen suunnitelmana oli tuoda lipputanko ja Ukrainan lippu Venäjän pääkonsulaatin viereen. Lupaa ei kuitenkaan hellinnyt. Myös hiekkaprotesti loppui lyhyeen.
Osakekauppa sallitaan kolmellakymmenelläkolmella osakkeella.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.