Jalkapallo | Arsenalin päävalmentaja Mikel Arteta antoi positiivisen koronanäytteen, huippuottelu Manchester Cityä vastaan jää väliin
Seuran manageri on säännösten mukaisessa eristyksessä.
Seuran manageri on säännösten mukaisessa eristyksessä.
Nuoret Leijonat on aloittanut MM-kisat kahdella komealla voitolla.
Ahtisaaren kerrotaan voivan olosuhteisiin nähden hyvin, mutta hän on sairaalahoidossa.
Presidentit keskustelivat videoyhteyden välityksellä 7. joulukuuta 2021.
Yhtiö ottaa käyttöön sen omat työehdot, kun mekaanisen metsäteollisuuden yleissitova työehtosopimus päättyy vuoden vaihteessa.
Ruotsiin jääminen pidemmäksi aikaa sopinee lapsille, mutta mitä sanoo Chris?
Aiemmin häiritsevä hurina kuului Ruskeasuolla vain vähän aikaa kerrallaan. Nyt se tunkeutuu suljetuista ikkunoistakin sisään taloihin, ja mukana seuraa epämiellyttävä haju.
Asiantuntijat ovat toistuvasti varoittaneet epäkonventionaalisen rahapolitiikan lisäävän inflaatiota ja syövän turkkilaisten ostovoiman ja säästöt.
Poliisin mukaan epäiltyä vaaditaan vangittavaksi Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa huomenna torstaina. Kuvituskuva.
Iivo Niskanen juhli 15 kilometrin perinteisen väliaikalähtökisan voittoa myös Rukalla.
Presidentti Martti Ahtisaarella on toistamiseen koronatartunta.
Professori Heikki Patomäki katsoo, että vaikka sodan uhka on kasvanut, niin myös Venäjän näkökulmaa pitää yrittää ymmärtää.
TPS ja Ilves pelasivat tiistaina tyhjässä Turun Gatorade Centerissä.
Vantaalainen tuore yrittäjä avaa itsepalvelukirpputorin liiketilaan, jossa on aiemmin ollut kirjakauppa ja posti ja viimeksi rokotuspiste.
Niskanen nousi kiertueen kokonaiskilpailussa kolmanneksi.
Samuel Helenius (199 cm / 97 kg) on maalinedustalla hankala pideltävä.
Italialainen sukellusvene upotettiin 5. heinäkuuta 1941.
Useat kansanedustajat ovat saaneet syytteitä tai tuomioita somekirjoituksistaan, mutta eduskunta on Vehviläisen mukaan asiassa hampaaton.
Etätöitä on tehnyt Yrittäjien Työelämägallupin mukaan noin 1,15 miljoonaa suomalaista, eli 48 prosenttia työllisistä.
Ronaldo sai patsaan, koska jalkapallo on suosittua Goalla ja koska alueen irtautumisesta Portugalin siirtomaana on kulunut 60 vuotta.
Toisenlaisen tarinan kertojat politiikassa, mediassa, taiteessa ja järjestöissä hiljennetään yksi toisensa jälkeen, kirjoittaa Pekingin-kirjeenvaihtaja Mari Manninen analyysissaan.
Paperiliiton mukaan esitys vastaa sisällöltään muiden alan yritysten jo hyväksymiä työehtosopimuksia.
Positiivinen kotitestitulos tulisi sen sijaan aina varmentaa terveydenhuollossa tehtävällä virallisella koronatestillä.
Ainakin kahdella vangitulla on keskusrikospoliisin mukaan ollut kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.