Junnikkala Oy:n uusi saha nousee Oulun Energian biovoimalaitoksen viereen – "Aimo harppaus kohti hiilineutraalia energiantuotantoa"
Uuden sahan vuotuinen tukin tarve on noin 800 000 kuutiometriä mäntyä ja kuusta.
Uuden sahan vuotuinen tukin tarve on noin 800 000 kuutiometriä mäntyä ja kuusta.
Teknologiateollisuuden työehtosopimus umpeutui marraskuun lopussa.
Alex Zanardi loukkaantui vakavasti kesäkuussa 2020.
Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehy on iloinen Husin hallituksen päätöksestä.
Tottenhamin oli määrä kohdata ranskalainen Rennes kotonaan 9. joulukuuta, mutta ottelu peruuntui brittijoukkueen useiden koronavirustartuntojen takia.
Yksikään kansanedustaja ei äänestänyt luottamuslauseäänestyksessä tyhjää.
Nadal kertoi maanantaina, että hänen testituloksensa oli positiivinen, kun hän palasi Abu Dhabista kotimaahansa Espanjaan.
Bitcoinia omistavista ihmisistä 0,01 prosenttia pitää hallussaan 27 prosenttia kaikesta liikkeellä olevasta bitcoin-kryptovaluutasta.
Kääriäinen on kuitenkin sitä mieltä, ettei keskustan kannata kaataa hallitusta.
Janne Käpylehto on erikoistunut huomiota herättäviin keksintöihin. Keksinnöt liittyvät usein saunomiseen, moottoreihin ja Suomenlahden ylittämiseen.
Asianomistajana on Tampereen yliopisto eli nykyinen Tampereen korkeakoulusäätiö.
Kahden vuoden aikana yhteydenottoja on tullut liki 300.
Helsingissä Metropolian Myllypuron kampuksella jonotettiin koronarokotteita.
Oppositiopuolueiden johtajat kommentoivat pahenevaa epidemiatilannetta. Hallituksen on määrä neuvotella tiistaina.
Sähköauto kiinnostaa, mutta silti kaikki eivät sitä halua, kertoo tutkimus.
Toukokuussa 2020 Suomen Hippoksen toimitusjohtajaksi valittu Sami Kauhanen jättää hevosalan keskusjärjestön alkuvuodesta. PÄIVITETTY HIPPOKSEN PUHEENJOHTAJA KARI ERIKSSONIN KOMMENTILLA.
Antti Reini on äimän käkenä Facebookinsa kohtalosta.
Kaikkien ihmisten tulisi välttää kontakteja ja lisäksi koronapassi olisi laitettava tauolle, Hus vaatii.
Teknologiateollisuuden työehtosopimus umpeutui marraskuun lopussa.
Riitta-Liisa Roponen kilpaili Tpur de Skillä ensimmäisen kerran puolestaan jo kaudella 2006–2007.
Jukka Jalosen ykkössentteri saattoi vaihtua Aleksander Barkovista Sakari Manniseen.
Siitä, miten viranomaisten tulee epidemiatilanteen torjunnassa toimia, on säädetty.
Unohtumattomaksi illaksi nimetty Vain elämää -konsertti oli konsertin sijaan tv-ohjelman nauhoitus, jossa nähtiin miellyttäviä musiikkiesityksiä.
Perussuomalaiset jättivät sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnöstä vastalauseen.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.