Suojelupoliisi kokee kotirauhan suojan ongelmaksi. Hallitus kirjasi asian selontekoonsa tiedustelulaeista ja pitää perusteltuna seurata Supon toimivaltuuksien laajuutta ja riittävyyttä.
Lähetystyöntekijät siepattiin viime lokakuussa. Haitissa on siepattu tänä vuonna satoja ihmisiä.
Disney+-palvelua voi nyt katsoa yhdessä Shareplayn kautta.
Venäjän presidentti Vladimir Putin kokee Naton laajentumisen uhkana.
EU:n komissio tulee todennäköisesti esittämään muutoksia Suomen esitykseen.
Tornado iski Kentuckyn osavaltioon 10. joulukuuta. Yksi pahimmin kärsineistä oli pieni Mayfieldin kaupunki.
The Dawn of Everythingin teeseistä kajastaa haikailu ”luonnolliseen anarkiaan”.
Isät jäävät merelle on hyvä kirjallisen uran alku, Markus Ånäs kirjoittaa.
Puhelinalalla kuohui (1996), SK katkoi siipiä perättömiltä kuolinhuhuilta (1971).
Ensin politiikassa nousi ärhäkkä oikea reuna. Nyt kuplii vasemmalla, ja muutenkin kuin somessa trendaavina kommunismimeemeinä.
Hybridijoulu sisältää sekä joululauluja että korvatulpat, Jukka Ukkola kirjoittaa.
Kaikki nykyiset EU:n ruoka-avun jakelijat eivät halua siirtyä maksukortteihin, kertoo Ruoka-apu.fi:n projektipäällikkö Reetta Nick.
Elämä & sanat yhdistää hauskoja sattumuksia, ikivihreitä hittejä ja unohdettuja lauluja, Matti Komulainen kirjoittaa.
Taksonomiavaatimusten täyttäminen on yrityksille mahdollisuus eikä missään nimessä haitta, kirjoittaa Sanna Perkiö.
Nuorena Martti Koskenniemi halusi merkittäväksi poliitikoksi. Sen sijaan hänestä tuli maailman arvostetuimpia kansainvälisen oikeuden teoreetikoita.
Antti Suanto päätti rakentaa etsintälaitteet, mutta ei hän ollut koskaan rakentanut mitään. Hän oli koodannut. Miten järvistä ja joista etsitä…
Jos irvokkuudet ja viattomien kärsimykset eivät hirvitä, elokuva voi olla vuoden hauskin, Kalle Kinnunen kirjoittaa.
Eduskunnan asiantuntijakuulemisilla pyritään vahvistamaan ennakkokäsityksiä, ei haastamaan niitä.
We Are Lady Parts voittaa pelkoja punkin ja ystävyyden voimalla.
José Luís Peixoto avaa eriskummallisia ikkunoita todellisuuteen, kuten hyvän romaanikirjailijan kuuluukin, Silvia Hosseini kirjoittaa.
Joulukuisessa metsässä kuuluukin olla pimeä. Suomalaisen metsän idea häviää, kun sinne tullaan sohimaan otsalampuilla.
Monet isot skuupit syntyvät journalismin ulkopuolella, joko tietovuotajien tai kansalaisjournalismin piiriin kuuluvien verkostojen kuten Belli…
Aurora Reinhardin kipsinen Louis Vuitton -laukku on avoimesti feikki.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.