Kryptovaluutat | IMF neuvoo El Salvadoria: Bitcoin laillisena maksuvälineenä ei ole hyvä idea
IMF suosittelee El Salvadoria kaventamaan bitcoin-lakiaan sekä vahvistamaan uuden maksuekosysteemin sääntelyä ja valvontaa.
IMF suosittelee El Salvadoria kaventamaan bitcoin-lakiaan sekä vahvistamaan uuden maksuekosysteemin sääntelyä ja valvontaa.
Zlatanin mukaan kyse oli opetuksesta Azpilicuetalle.
Hiihdon SM-kisoissa parhaimmillaan 13:nneksi yltäneellä Petra Torvisella on uusia suunnitelmia.
Veronica Paschenkon piirustus Toppolanmäen joukkohaudan vainajista.
Työllisten määrä nousi viime vuoden lokakuusta 65 000:lla. Työttömien määrässä mentiin ensimmäistä kertaa koronakriisin alun jälkeen vuoden 2019 alapuolelle, tänään julkaistuista lokakuun työllisyysluvuista kertoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Tatu Leskinen. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli lokakuussa 65 000 enemmän kuin vuosi sitten ja työttömiä 37 000 vähemmän. Työllisyysasteen trendiluku oli lokakuussa 72,7 prosenttia ja työttömyysasteen trendiluku 7,1 prosenttia. Työllisyyden... Читать дальше...
K-junista joka toinen on peruttu vähintään kello kymmeneen saakka.
Yhdysvaltain dollaria kaksi vuosikymmentä käyttänyt El Salvador teki bitcoinista laillisen maksuvälineen syyskuussa.
Kanne nostettiin muun muassa Facebookia sekä äänestyskoneita valmistavaa Dominion Voting Systems -yhtiötä vastaan, joiden oikeudenkäyntikuluja asianajajat nyt joutuvat maksamaan.
Työllisiä oli lokakuussa 65 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.
Pertti Salovaaran energiajuoma-addiktiolla on ollut huolestuttavat seuraukset.
Ron DeSantis ja hänen vaimonsa Casey olivat vielä 2019 hyvää pataa presidentti Donald Trumpin ja Melania Trumpin kanssa.
Työmarkkinoilla oli lokakuussa hyvä vire.
Muun muassa energian kallistuminen vie vauhtia elpymiseltä.
Lewis Hamilton on Mersun ykköstykki tämänkin kauden MM-taistossa.
Uskoa kannabisalan kasvuun on kova, vaikka koronapandemia on koetellut myös laillista huumekauppaa.
Erikssonin joukkue Mjällby haki vieraskentältä 2–0-voiton.
Kuvassa ohjelman uuden kauden varatut osallistujat viimeistä kertaa yhdessä.
Petri Matikainen on valmentanut Klagenfurtin tuplamestariksi.
Coloradon Mikko Rantanen tasoitti kolmannessa erässä Ottawaa vastaan. Buffalon Henri Jokiharjulle ja Ottawan Lassi Thomsonille kirjattiin syöttöpisteet.
Katkera riita spanielin omistajuudesta päättyi koiran kuolemaan ja jättimäisiin oikeuskuluihin.
Markkanen oli sivussa pari viikkoa.
OP-ryhmän mukaan Suomen talouden iso kuva ei muuttunut paljoa kesästä, mutta useat tekijät ”laittavat kapuloita rattaisiin”.
Ukrainan nykyinen presidentti Volodymyr Zelenskyi nousi 2019 valtaan lupaamalla kurinpalautusta maan politiikkaa pyörittäville oligarkeille. Maan politiikan erikoisuuksiin kuuluu, että hän ei olisi kyennyt tekemään tätä ilman vahvaa tukea yhdeltä maan vaikutusvaltaisimmalta miljardööriltä. Zelenskyin presidentiksi nostanut tv-sarja Kansan palvelija pyöri miljardööri Ihor Kolomoiskyin omistamalla 1+1-televisiokanavalla. Kolomoiskyin tuki Zelenskyille ei ollut yllättävää, sillä hän ajautui katkeriin... Читать дальше...
Jo seitsemän vuotta kriisissä rämpinyt Ukraina on yhä syvän korruption rämettämä maa. Nyt myös presidentti Volodymyr Zelenskyi on jäänyt kiinni yhtiöistä veroparatiiseista. Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin mukaan korruptio on este jo maan Nato-jäsenyydelle. Tänä syksynä tuli täyteen 30 vuotta suuren ja mahtavan Neuvostoliiton romahtamisesta. Sen jälkijäristykset kuitenkin jatkuvat. Syvä korruptio, horjuva demokratia ja geopoliittisen pelin...
Kuningatar Elisabet ja muu kuninkaallinen perhe on tuominnut jyrkin sanoin BBC:n ja sen julkaiseman kohudokumentin.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.