Palkinnon arvo on 10 000 euroa.
Raati seuloi kuusi ehdokasta yli 150 kirjan joukosta. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden tämän vuoden kuusi Finlandia-ehdokasta on julkistettu. Ehdokasvalinnat tehnyt lautakunta luki yli 150 kustantajien lähettämää lasten- ja nuortenkirjaa. Lautakunnan puheenjohtajana toimi elokuva- ja tv-alan asiantuntija Petri Kemppinen ja jäseninä kirjastoalan asiantuntija Päivi Jokitalo ja kehittämispäällikkö Emmi Jäkkö. Kemppisen mukaan kaikki Finlandia-ehdokkaaksi valitut kirjat ovat itsessään...
Samu Tuomaala on tuttu näky leijonapaidasta.
Travis Scott on yksi tämän hetken suosituimmista räppäreistä. Arkistokuva.
Kemeravaroja uhkaa jäädä käyttämättä yli 10 miljoonaa euroa.
Työministeriön keskiviikkona julkaisemien tietojen mukaan inflaatiovauhti oli lokakuussa 6,2 prosenttia.
Noora Räty työpaikallaan MM-kisoissa 2019. Suomi tarvitsee maailman parhaan naistorjujan mukaan olympialaisiin.
Valko-Venäjän itsevaltaista johtajaa pidetään arvaamattomana – ”Voi olla, että huomenna heräämme ja rajalle ei olekaan ketään”. Valko-Venäjän itsevaltaisen johtajan Aljaksandr Lukashenkan tavoitteena Puolan rajakriisissä on lyödä rakoja EU:n riveihin ja painostaa sitä kautta unionia luopumaan Valko-Venäjään kohdistuvista pakotteista. Näin arvioi STT:lle Ulkopoliittisen instituutin (UPI) Venäjän ja Valko-Venäjän sisäpolitiikan tutkija Kristiina Silvan. Pelkästä kostosta ei hänen...
Keskiviikkoillan T65 ratkaistaan tänään poikkeuksellisesti Forssassa. Timo Korvenheimo on Pilvenmäen illan avainhahmoja kuudella valmennettavallaan. Korvenheimo mietiskelee tällä hetkellä myös filiaalin avaamista Ruotsiin.
Hyvinvointivaltion kuluista lihava siivu maksetaan arvonlisäveron tuotoista. Tämän siivun tilittää keskiluokka.
Ruokalähettiyhtiö Woltin nousu ja myyntihinta kertovat siitä muutoksesta, jossa suomalainen elinkeinoelämä on.
Tapauksia tutkitaan rikosnimikkeillä varkaus, törkeä ampuma-aserikos sekä väärennysaineiston hallussapito.
Vantaalainen Andrei Grigore kuljettaa ruokalähetyksiä Woltille kuusi päivää viikossa, 10–12 tuntia päivässä.
Iltalehden toimittaja Jarno Liski palkittiin VTV-uutisoinnista.
Tanskalaismies vapautui syytteistä käräjillä.
Kärkkäinen-kauppaketjun Juha Kärkkäinen nosti tuloja vain 17 573 euroa.
Sam Lofquist siirtyy KooKoon riveihin.
HS:n tietojen mukaan hallitus esittää jatkoa ravintolarajoituksille ja vuoden lopussa päättyvien tartuntatautilain määräaikaisten koronapykälien jatkamista.
Kirja on myös ehdolla tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi.
Lidlin toimitusjohtaja Nicholas Pennanen jäi muita ketjujen johtajia pienemmälle palkalle.
Aiheiden ja runojen kierrättäminen toimii lastenrunokirjoissa, mutta suomalaisen lastenlyriikan jatkuvuuden kannalta on tärkeää, että alalle saadaan uusia tekijöitä.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Professori Tuomas Ojanen teki Kärnän epäilyksistä rikosilmoituksen.
Helanderin Pajulahdessa juoksema 4 255 metriä on Puolustusvoimien Urheilukoulun varusmiesten kovin Cooper-tulos sen jälkeen kun Urheilukoulu perustettiin vuonna 1979.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.