Leo Komarov joutui siirtolistalle NHL:ssä
Leo Komarovin Islanders-sopimus jatkuu vielä kaksi kautta.
Leo Komarovin Islanders-sopimus jatkuu vielä kaksi kautta.
Vuonna 2006 julkaistussa jännärissä esiintyy epävakaa presidentti, joka ajaa Yhdysvallat kaaokseen. Kirjailija rakensi juonensa todellisten va…
85-vuotias kanadalainen pelasi ensimmäisenä tummaihoisena NHL:ssä.
Terrorismintutkija Leena Malkin mukaan Yhdysvaltain viimeviikkoisissa tapahtumissa oli kyse samaan aikaan mielenosoituksesta, väkivaltaisesta mellakasta ja terrorismista,
Kyseessä on presidentti Trumpin ensimmäinen julkinen esiintyminen sen jälkeen, kun hän yllytti puheessaan keskiviikkona kannattajiaan marssimaan kongressille
Haettavana suomenhevosten mestaruuskilpailuluokat koulu- ja kenttäratsastuksessa sekä valjakkoajossa. Mikäli olet kiinnostunut järjestämään luokkia, lähetä anomus kilpailun järjestämisestä osoitteeseen toimisto@suomenratsut.fi tammikuun loppuun mennessä.
Читать дальше...Ristomatti Hakola oli päivän paras 10 kilometrin kilpailussa.
Virossa tartuttavuusluku on painunut yhden tuntumaan, mikä herättää toiveita rajoitusten asteittaisesta purkamisesta. Silti Viron koronavirustilanne on yhä moninkertaisesti pahempi kuin Suomessa.
Hallituksen on määrä keskustella keskiviikkona uuden koronavirusmuunnoksen vaatimista toimista sekä ehdoista, joilla jatkossa tapahtumia voisi järjestää.
Virusmutaatioiden leviämisen estämiseksi tiukemmat rajoitukset rajaliikenteelle ovat nyt tarpeen. Lyhytkestoisilla ja tarkasti rajatuilla toimilla voitetaan myös aikaa, kun samaan aikaan rokotukset etenevät.
Valtteri Bottaksella on täysin uusi kypärä Tunturirallia varten.
Ympäristöministeriön rahoitushaku aukeaa helmikuussa.
THL:n arvion mukaan koronarokotteita on annettu jo 45 000.
Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan Espanjan poikkeukselliset sääolot ovat aiheuttanut ainakin seitsemän ihmisen kuoleman.
Puheenjohtajilta kysyttiin kansalaisten esittämiä kysymyksiä.
Konkaripakit Arto Laatikainen ja Markus Kankaanperä sekä maalivahti Eetu Laurikainen ovat HPK:n uusimmat hankinnat.
Nissinen sijoittui neljänneksi kilpailussa, jonka Kerttu Niskanen voitti ylivoimaisesti,
Etelä-Suomessa sataa edelleen ja lumikoneet ovat täyskäytössä.
Ajokeli maanteillä on tänään huono tai erittäin huono suuressa osassa maata sekä lumisateen että liukkaiden tienpintojen takia.
Vielä ei ole tiedossa, milloin robotit tulevat myyntiin – tai tulevatko ollenkaan nyt esitellyssä muodossaan.
THL:n mukaan Suomessa on vahvistettu tiistaina viisi uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa.
Vehnällä oli vientikysyntää lokakuussa.
Koronarokote pistetään käsivarteen.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.