Kasperi Kapanen ilmestyi paikalle Suomi-maskissa – NHL-joukkueet saapuivat ”kupliinsa”
Kasperi Kapanen pukeutui sinivalkoiseen maskiin.
Kasperi Kapanen pukeutui sinivalkoiseen maskiin.
Kouluampumisista seuranneet myyntirajoitukset ja asennemuutokset ovat vieneet asevalmistajan talousvaikeuksiin.
Maaliskuussa vuokraustoiminta loppui, mutta juoksevat kulut jäivät.
Lääkäriin kannattaa hakeutua, jos kutina ei mene ohi, eivätkä esimerkiksi kortisonivoiteet auta siihen.
Vaikka ehdotettu muutos voi lisätä joidenkin eläkeläisten työntekoa, veroetu voi houkutella toisia ennenaikaisesti eläkkeelle. Onko oikein, että myös eläkkeen verotus kiristyy tulojen kasvaessa, kun eläkeläinen saa palkkatuloja? Jos taas jo tienatun eläkkeen verotus jätettäisiin rauhaan palkkatulojen kasvaessa, olisiko tällainen veroporkkana mielekäs keino kannustaa ihmisiä työntekoon? Ainakin valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) ja tämän Iltalehden haastattelussa esittelemää...
Liittokansleri Angela Merkel antoi tyylinäytteen kasvomaskin oikeaoppisesta käytöstä.
Katsojamäärä on rajattu 5 000:een Ranskan liigassa, mutta paikallisesti siitä voidaan poiketa.
Lucinda Williamsin uudella levyllä on presidentti Donald Trumpille ja tämän kaltaisille suunnattu kappale, mutta myös henkilökohtaista tilitystä.
Poliisi pyytää havaintoja kadonneesta miehestä.
Malesian entinen pääministeri Najib Razak (kesk) saapui oikeuteen kuulemaan tuomiotaan.
Neljä biisonia karkasi. Ne voivat olla vaarallisia.
Australian maastopalot olivat yksi modernin historian pahimmista katastrofeista villieläimille, tuore tutkimus kertoo.
Alkukesän lämmin sää suosi monia lajeja. Mustikkaa riittää nyt metsissä, sillä pölytys onnistui kukinta-aikaan hyvin.
Baijerin viranomaiset määräsivät paikalle vartijoita valvomaan, etteivät karanteeniin asetetut lähde pois maatilalta.
Xavi valmentaa tällä hetkellä Al-Saddin joukkuetta Qatarissa, mutta on parhaillaan eristettynä covid-19-taudin takia.
Alueella oli tiistaina arviolta 260 alusta vain niukasti Ecuadorin yksinomaisen talousvyöhykkeen ulkopuolella. Tähän mennessä ei ole kuitenkaan saatu todisteita siitä, että vyöhykkeen raja olisi ylitetty.
Tapio Suominen selostaa tällä kaudella JJK:n pelejä.
Poliisit tekevät kaivauksia siirtolapuutarhassa Hannoverissa.
Tekopaikalta on poliisin mukaan nähty poistuvan kaksi tummiin pukeutunutta henkilöä, joihin liittyviä havaintoja poliisi edelleen kaipaa.
Poliisi ei ole tavoittanut rikoksesta epäiltyjä, eikä heidän henkilöllisyytensä ole poliisin tiedossa.
Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnell tiedotustilaisuudessa 23. heinäkuuta.
Kukapa näin herkullisen näköisiä leivoksia pystyisi vastustamaan.
Rinteen mukaan teinejä syytellään turhaan vähän kaikesta. Hienon kohtaamisen ansiosta hänen 5-vuotias tyttärensä ei enää pelkää mopoilijoita.
Koko alkuvuonna Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ovat ostaneet puuta yksityismetsistä 18 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna tähän aikaan.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.