Ilmassa leijuu epämääräinen uhka – koronauutisoinnissa mukana saavat olla järki ja tunteet
Kolumni: Häiriötilassa toimittajilta edellytetään tasapainottelua ymmärrystä tuottavan joukkoviestinnän ja tunteet tunnistavan kanssaelämisen …
Kolumni: Häiriötilassa toimittajilta edellytetään tasapainottelua ymmärrystä tuottavan joukkoviestinnän ja tunteet tunnistavan kanssaelämisen …
1980-luku muutti suomalaista taidetta ja yhteiskuntaa. Vuosikymmenen vaikutus näkyy kulttuurissa yhä.
Osassa Euroopan maista suojavarusteista on pulaa. Kuvituskuva.
Lihatalojen linjat työntävät jauhelihaa niin paljon kuin on mahdollista.
Tällä viikolla kokosimme koronaviruksen keskeisimmät vaikutukset ihmisten arkeen.
Tänään vietetään kevätpäiväntasausta, mutta kesäaikaan siirrytään vasta ensi viikolla.
Pohditko jotain koronavirukseen liittyvää? Lähetä kysymyksesi meille, kirjoittaa Lasten uutisten tuottaja Fanny Fröman.
Koronaviruksen takia koulut suljettiin keskiviikkona, mutta osa oppilaista jäi etäopetukseen jo aiemmin. Oletko sinä ollut koulussa tällä viikolla?
Epidemian torjunta voi eristää fyysisesti mutta lähentää sosiaalisesti.
Koronavirus on yli 70-vuotiaille vaarallisempi kuin muille. Siksi tähän ikäryhmään kuuluvien on syytä ottaa tosissaan määräys ihmiskontaktien vähentämisestä.
Poikkeuslupa seitsemän suden tappamiseen Pohjois-Savossa oli lainvastainen.
Käytännössä yli puolet rahoituksesta poistuisi ilman yleishyödyllisyysasemaa.
Opetushallitus määritteli kriteerit myös arvosanoille 5, 7 ja 9.
Tästä kriisistä ei selviä helpolla hallitus, oppositio eikä kukaan meistä. Vastuunkantajien työllä tästä noustaan. Sitä on syytä arvostaa.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.