Bulls katkaisi kuuden ottelun tappioputkensa, Markkanen teki 14 pistettä
Markkanen upotti tärkeitä koreja, kun Chicago kaatoi Detroitin jo neljättä kertaa tällä kaudella.
Markkanen upotti tärkeitä koreja, kun Chicago kaatoi Detroitin jo neljättä kertaa tällä kaudella.
Robert Abela korvaa Joseph Muscatin, jonka on syytetty suojelleen liittolaisiaan korruptiota tutkineen toimittajan murhan tutkimuksissa.
Inga tekee vaivoistaan huolimatta käsitöitä muille lahjoitettavaksi.
Florence Griffith-Joyner juhli Soulissa kolmea olympiakultaa.
Kymmenen kuukauden ikäinen saksanpaimenkoiranarttu oli alle kahden neliömetrin kokoisessa häkissä pienen makuualustan kanssa. Koiralla ei ollut tarkastushetkellä vettä.
Ammattikorkeakoulut keräävät enemmän paikallisia opiskelijoita kuin yliopistot, mutta tilastot kätkevät sisälleen yllätyksiä.
Maltan uudeksi pääministeriksi on nousemassa maan ex-presidentin poika Robert Abela.
Kosti Koivisto-Kokko hoitaa tilanteen tyynen rauhallisesti, mutta kertoo jälkeenpäin, kuinka pahalta toisen ihmisen ahdinko tuntuu.
HS:n sunnuntaitoimitus tekee hajahuomioita viikon varrelta.
Urakka jatkuu jo ensi tiistaina Australian grand slam -turnauksen karsinnoissa.
Mies loukkaantui yliajossa vakavasti Turun Peltolassa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Asiakkaiden vuokrakelkat sammuivat yksi toisensa jälkeen. Kuvituskuva Lapista.
Vahinkoa lakko aiheutti 36 prosentille kyselyyn vastanneista yrittäjistä.
Suomen yllä oleva sadealue väistyy päivän aikana itään. Maan etelä- ja keskiosassa on aluksi pilvistä ja monin paikoin sataa joko vettä tai räntä. Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa voi sataa myös lunta. Päivällä sää selkenee ja poutaantuu. Lämpötila on 1–6 astetta. Lauantaina ja sunnuntain vastaisena yönä piiskoneet tuulet hellittävät päivän aikana.
Yhdysvalloissa Donald Trump on ilmaissut tukensa iranilaisille mielenosoittajille.
Libyan kansallisen armeijan komentaja, kenraali Khalifa Haftarin joukot ilmoittivat tulitauosta Libyan länsiosassa.
Maisema-arkkitehti Pirjo Sirén sanoo, että liian tiiviit kaupungit eivät sopeudu ilmastonmuutoksen aiheuttamiin ongelmiin. Hän pitää suuria, valoisia pihoja ja viheralueita myös asumisen laadun takeina. ”Jos ei tehdä ylitiivistä, asuinympäristö on miellyttävämpi.”
Mitä voisi tapahtua, jos messias ilmaantuisi maan matosten eteen 2020-luvulla, uutuussarja Messiah kysyy.
Valto Kuuluvaisen ja Laura Mattilan kuunnelma perustuu selvästi tositarinoihin.
Ruotsin lätkähistoria -dokumenttisarja tarjoaa uutta taustaa esimerkiksi Suomi–Ruotsi-jääkiekko-otteluiden seuraamiseen.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.