Japanilaissaarelle ajautui laivanhylky, josta löytyi viisi ihmisen ruumista ja kaksi päätä
Laivan uskotaan olevan peräisin Pohjois-Koreasta.
Laivan uskotaan olevan peräisin Pohjois-Koreasta.
Matala-asteinen tulehdus ei yleensä tunnu miltään. Sille altistavat etenkin epäterveelliset elintavat.
Voit valtuuttaa Suomi.fi-palvelun kautta toisen henkilön vaikkapa noutamaan reseptilääkkeesi apteekista tai huolehtimaan veroasioinnistasi. Yksistään apteekkivaltuutuksia on tehty muutamassa kuukaudessa 10 000.
Moni asia meni pieleen, kun vääpeli pysäytti pizzojaan parkkipaikalta hakeneet alikersantit.
HS kysyi entiseltä puoluesihteeriltä Pekka Perttulalta ja politiikan tutkija Johanna Vuorelmalta, mikä selittää keskustan historiallisen huonoa suosiota.
Kisaa vielä 9,3 kilometrin väliaikapisteellä johtanut Niskanen oli 11:s.
Taimimäärät jäivät metsälain vaatimusta vähäisemmiksi useilla metsäkeskuksen tarkistamilla luontaisen uudistamisen kohteilla.
Nokian Renkaiden uusi tehdas sijaitsee syvällä Yhdysvaltain raamattuvyöhykkeellä ja on rengasyhtiön historian suurin yksittäinen investointi.
Kisaa vielä 9,3 kilometrin väliaikapisteellä johtanut Niskanen oli 11:s.
Niskanen hävisi Johaugille 42 sekuntia.
Matkustajamäärän odotetaan kasvavan vuodenvaihteessa noin 5–10 prosenttia vuoden takaisesta.
Ronaldo kertoi jalkapallouran jälkeisistä tavoitteistaan.
Tökkää kakkuun sädetikku palamaan ja nosta tarjolle.
Ambulanssi vaurioitui onnettomuudessa hinauskuntoon.
Hiilineutraaliksi vauhdilla pyrkivä Lahti osallistaa asukkaat ilmastotalkoisiin muun muassa kännykkäsovelluksella. Näytön paikka on toimia Euroopan ympäristöpääkaupunkina 2021.
Myös lastenhoitajat kokevat, että heidän työtään ei palkalla arvosteta. Opettajien suuremmat korotukset tekevät juopaa ammattiryhmien välille.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi vahvisti vankeinvaihdon lauantaina.
Norjalaiset saivat kaksoisvoiton, kolmanneksi sivakoi Ruotsi.
Ohjaaja Jon Favreau vahvistaa The Mandalorian -nimisen tv-sarjan jatkuvan toisella tuotantokaudella ensi syksynä.
Pelastuslaitos sammutti palon ja tuuletti asunnon.
Ruotsalaistähti julkaisi siirtonsa jälkeen varsin jumalahenkisen kuvan itsestään.
Boom Beat -taustabändi alkoi säestää karaokelaulajia Rymy-Eetussa. Nyt bändi pystyy soittamaan 240 kappaletta ja harjoittelemaan uuden tauon aikana.
Ranskan eläkelakot sotkevat lomaliikenteen, vaikka osa junatyöntekijöistä on jo palannut töihin. Lakoista neuvotellaan loppiaisen jälkeen.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.