Seura: Näin suomalaiset uusnatsit kehuskelevat juopottelulla netin salaisella natsisivulla
Kielletyn PVL:n natsit marssivat viime itsenäisyyspäivänä.
Kielletyn PVL:n natsit marssivat viime itsenäisyyspäivänä.
Tältä Postin Liedon logistiikkakeskuksen uusi portti näytti tiistaina kymmenen jälkeen aamupäivällä. Uuden portin toiselle puolelle syntyneen kulkuväylän läpi kulkee raskasta liikennettä.
Tässä luksusteltassa ei tule talvellakaan kylmä.
Frans Harju kannustaa veljeään ja tavoittelee samalla omaa musiikkiuraansa.
Toimitusjohtajuutta jakaa LähiTapiolan vahinkovakuutusyhtiön toimitusjohtaja Jari Sundström, kunnes Finanssivalvonnan edellytykset täyttyvät.
Citroënin Esapekka Lappi saavutti kaudella 2019 suomalaisista eniten palkintokorokesijoituksia, mutta MM-pisteissä hän oli vasta kolmanneksi paras suomalainen.
Posti- ja logistiikka-alan unionin Paun mukaan ”työehtoshoppailu” laskisi ansioita jopa 50 prosenttia. Palvelualojen työnantajien Paltan mukaan kustannushyöty voisi olla enintään 25 prosenttia, mutta sopimusten hintavertailu on ennenaikaista, koska uusista palkoista ei ole vielä edes päästy neuvottelemaan.
Posti- ja logistiikka-alan unionin Paun mukaan ”työehtoshoppailu” laskisi ansioita jopa 50 prosenttia. Palvelualojen työnantajien Paltan mukaan kustannushyöty voisi olla enintään 25 prosenttia, mutta sopimusten hintavertailu on ennenaikaista, koska uusista palkoista ei ole vielä edes päästy neuvottelemaan.
Vaihtokärjessä oli verkkolaitevalmistaja Nokia, jonka osake halventui 0,2 prosenttia 3,2 euroon.
Loukkaantumiset ovat vaivanneet usein Pohjanpaloa.
BioEnergo Oy:n laitos olisi toteutuessaan kuusi kertaa suurempi kuin ST1:n etanolitehdas Kajaanissa.
"Näyttää olevan riski siitä, että nyt alkanut työtaistelu ei ratkea koskaan, jos Palta ja PAU jäävät keskenään asiaa ratkomaan", arvioidaan Rautatiealan Unionissa, joka on myös valmis tukitoimiin tavaraliikenteessä.
Osa hallintoneuvostojen jäsenistä oli tiistaina sitä mieltä, että he eivät saaneet tietää Finanssivalvonnan kielteisestä kannasta ennen Juha Koposen valintaa pääjohtajaksi. Hallintoneuvoston puheenjohtaja Timo U. Korhonen ”ei viitsi vastata kysymykseen” tiedonkulusta valitsijoille.
Käräjäoikeuden mukaan teko on aiheuttanut konkreettista ja vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle.
Kutsut Linnan juhliin ovat jo lähteneet. Tässä presidenttipari valssin pyörteissä viime vuonna.
Reilut pari sataa Postin työntekijää marssi yhtiön pääkonttorin eteen mielenosoitukseen. HS kysyi postilaisilta, mitä työehtojen muutos tarkoittaisi heidän toimeentulonsa kannalta.
Imjin-joen vesi värjäytyi punaiseksi sikojen verestä.
Kopeissa voi tehdä ryhmätöitä tai niitä voivat käyttää erityislapset rauhalliseen vetäytymiseen.
Sofi Oksanen paneutuu kirjoissaan usein rankkoihin aiheisiin. Uudessa Koirapuisto-romaanissaan hän nostaa esiin nykyajan rodunjalostuksen.
Valmentaja siirtyi pääkaupunkiseudulle ja on lopettanut uudessakin ympäristössä.
John Tortorella ”penkitti” Joonas Korpisalon.
Poliisi voi keskeyttää tai päättää mielenosoituksen, koska PVL on toimintakiellossa.
Google haluaa ilmoittaa selvästi, jos ongelmat johtuvat sivustosta.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.