Kouluremonttien jälkeen Suuntimopuistoon muuttaisivat myös Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot.
Kalastajien teko sai rannalla olleet ihmiset huolestumaan kalan hyvinvoinnista. Kalastaja Ben Knighton veti kavereidensa avustuksella suuren rauskun rannalle Adelaidessa, Australiassa. Ihmiset olivat huolissaan kalan hyvinvoinnista ja pyysivät miehiä palauttamaan kalan takaisin veteen. -Minulla on yksi kultainen sääntö, jonka mukaan en koskaan jätä koukkuja tai muita tarvikkeita veteen tai kalan suuhun, kertoo Knighton.
Katri Haapanen halusi nuorena silikonirinnat, koska halusi päästä julkisuuteen. Nyt hän haluaisi niistä eroon. Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa vieraillut Katri Haapanen otti nuorena silikonirinnat. Tuolloin hän tähtäsi julkkikseksi ja ajatteli suurempien rintojen edistävän unelmansa toteutumista. Nyt hän on 5-vuotiaan pojan äiti ja katuu vanhaa päätöstään. Susanne Päivärinnan haastattelussa Haapanen myönsi, että haluaisi eroon rintaimplanteista, mutta hänellä ei ole rahaa leikkaukseen, jossa ne poistettaisiin.
Opetusministeri Li Andersson toi perjantaina 50 nuorta ilmastoaktiivia Säätytalolle, koska hänestä nuoret ovat sen itse aktiivisuudellaan ansainneet.
Erillisratkaisun vaikeimmaksi kohdaksi voi nousta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, jonka pilkkominen osiin ei ole järkevää.
Liisa ja Teemu Selänne olivat usein tuttu näky tenniksen Bermuda-turnauksessa Helsingissä.
Possut kiinnitettiin turvaistuimiin.
Paperipussi päässä voi olla ainakin sen aikaa, että saa otetuksi hienon halloween-teemaisen perhekuvan. Ilma- ja tähystysaukot leikkaamalla asua voi pitää pidempäänkin.
Khoisanit ovat käyttäneet rooibosta jo vuosisatojen ajan yrttilääkkeenä.
Rovaniemeläinen maaseutuyrittäjä Juhani Torvinen hankkii toimeentulonsa maa- ja metsätaloudesta, vuokramökeistä, matkailusta ja konetöistä.
Yhtiö arvioi, että sen liikevaihto on tänä vuonna pienempi kuin viime vuonna ja liiketulos heinä–joulukuussa tappiollinen.
Jenni Haukio oli pukeutunut kauniisti hohtavaan pinkkiin leninkiin.
Kiinniotto tapahtui Kulosaaressa alkuillasta.
Ferrari-pomo Mattia Binotto oli varustautunut USA:n GP-treeneihin paksulla talvitakilla.
JJ Watt seuraa Valioliigaa ja jalkapalloa paljon.
Kreikan uusi hallitus yrittää panna vauhtia hakemusten käsittelyyn ja karkotuksiin. Tulijoiden määrä kasvanut nopeasti.
Vesa Keskinen on 52-vuotias, ja bensan hinta perustuu näihin ikävuosiin.
TPS:n uusi päävalmentaja on Marko Virtanen. Erotettu Kalle Kaskinen kuuli potkuistaan vasta perjantaina, vaikka TPS alkoi etsiä uutta valmentajaa jo keskiviikkona.
Marko Virtanen (takana vasemmalla) sai vaikean alun TPS:n peräsimessä.
Mikko Manner on valmentanut Kärpät mestaruuteen ja hopealle. Nyt osapuolet sopivat neljännestä yhteisestä vuodesta.
Jazzala jakoi palkintoja Tampereen Jazz Happeningissä.
Väärällä katkontaohjeella tehdyt hakkuut ajoittuivat syyskuun ensimmäisen päivän ja lokakuun 23. päivän välille.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.