Nicolas Cage ilmestyi täysin tunnistamattomana punaiselle matolle – muhkea parta ja stetson varastavat huomion
Tältä Nicolas Cage näytti viime lokakuussa Cannesissa.
Tältä Nicolas Cage näytti viime lokakuussa Cannesissa.
Ruokarytmi antaa ihmiselle hyvä pohjan jättää lihottavat välipalat syömättä.
IL-TV:n Sensuroimaton Päivärinta -keskusteluohjelman jaksossa 72 olivat vieraina parantumatonta syöpää sairastava Janita Lukkarinen sekä elämäkertakirjan julkaissut striptease-taiteilija Irina Tundra. Sensuroimaton Päivärinta -ohjelman tuore jakso oli poikkeuksellisen tunteikas. Jakson ensimmäiseksi vieraaksi saapui Janita Lukkarinen, joka on juuri saanut tietää, että hänen syöpäänsä ei voida parantaa. Tunteikkaassa haastattelussa 26-vuotias Janita kertoo kyynelehtien, mitä ajattelee eletystä elämästä ja kuolemasta. Читать дальше...
YK lähettää tutkijoita Saudi-Arabiaan selvittämään iskua.
HIFK:n Anton Lundell on kesän aikana hankkinut lisää voimaa 185-senttiseen varteensa.
Saana-tunturin rinteet olivat aamulla valkoisena.
Ville Varakas sai heti JYP-ottelun alussa suihkutuomion. Kuva viime kaudelta.
Iranin judoliitto yritti saada Saeid Mollaein luovuttamaan ottelunsa, jotta hän ei kohtaisi Israelin Sagi Mukia.
Yhtiön koko vuoden vertailukelpoisen liiketuloksen ennakoidaan olevan noin 100 miljoonaa alhaisempi kuin viime vuonna.
Laine ja Rantanen ovat rajoitettuja vapaita agentteja.
Peter Dinklage tunnetaan esimerkiksi elokuvista Elf ja Narnian tarinat: Prinssi Kaspian. Parhaiten mies tunnetaan kuitenkin Game of Thrones -fantasiasarjasta.
Kaikki hankalat päätökset, jotka voisi periaatteessa tehdä tänään, kannattaa mieluummin lykätä huomiseen. Tai tässä tapauksessa vuoden 2020 budjettiriiheen, kirjoittaa Marko Junkkari.
Pohjanmaalla Vöyrillä tiistaina nostettu keräkaalisato viedään Keski-Suomeen Keuruulle Vaissi Oy:n kääryletehtaalle.
Thunberg ja Obama keskustelivat muun muassa nuorten mahdollisuuksista vaikuttaa. Yhdysvaltojen entinen presidentti Barack Obama tapasi ruotsalaisen ympäristöaktivisti Greta Thunbergin maanantaina 16. syyskuuta. Thunberg matkusti Yhdysvaltoihin purjeveneellä. – Ole kekseliäs, sillä kukaan ei ole liian pieni vaikuttaakseen asioihin, Greta kertoo vinkiksi nuorille vaikuttajille.
Fernando Ricksen kiitti kannattajia Sittardissa järjestetyssä hyväntekeväisyysottelussa vuonna 2014.
Kyseessä ovat Winchester-merkkiset patruunat, joiden kaliiperi on .17HMR.
Tinderin kerrotaan kehittävän omaa minisarjaansa.
Mistä löytyvät tuhannet hoitajat? Uuden henkilöstömitoituksen toteuttamisessa suurin haaste on löytää koulutettua työvoimaa.
Ahdistelusta epäilty miespuolinen ylikonstaapeli on toiminut pitkään poliisikoulun opettajana.
Katajanokka on yksi Helsingin vanhimmista kaupunginosista.
Hans Ingemansson tunnetaan muun muassa Solsidan-sarjan käsikirjoittajana.
Dustin Byfuglien pohtii vaihtoehtojaan.
Robert O’Brien korvaa viime viikolla erotetun sotahaukka John Boltonin.
Vihreiden ensimmäisen kauden kansanedustaja ja eduskunnan kuopus Iiris Suomela, 25, Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa viime huhtikuun lopulla.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.