Tanskalaisseuran hyökkääjä joutui oudon tradition uhriksi: sidottiin lyhtypylvääseen ja sai päällensä läjäpäin ruoka-aineita
Seura julkaisi Instagramissa kuvan juhlinnan lopputuloksesta.
Seura julkaisi Instagramissa kuvan juhlinnan lopputuloksesta.
Karhunpentu loukkaantui kolarissa sen verran pahasti, että se jouduttiin lopettamaan. Kuvituskuva karhunpennusta.
Turmassa 26-kiloisen naaraspennun takajalka katkesi.
Vahva oikeudentunto sai Ilkka ja Ville Turkan perustamaan lastensuojelutyötä tekevän Icehearts-yhdistyksen 1996. Eläkkeellä oleva isä on jättänyt yhdistyksen jo aiemmin, pian saman tekee poika.
Antti Sahi kehui metsätalouden saavutuksia niin koviksi, että on vaikea sanoa, mitä olisi pitänyt tehdä toisin.
Poliisi kertoo jalkaisin moottoritiellä liikkuneen jääneen linja-auton alle. Kuvituskuva.
Lähes puolet tutkimukseen osallistuneista nuorista suomalaisnaisista pitää itseään ”hengellisenä ihmisenä, jota kiinnostavat pyhät ja yliluonnolliset asiat”.
Shea Theodore iski MM-finaalin avausmaalin Suomen verkkoon. Ottelun jälkeen hänelle kerrottiin painajaismainen uutinen.
Veikkauksen varatoimitusjohtaja Velipekka Nummikoski kehotti kaksi vuotta sitten kuvatulla videolla Veikkauksen etua saavia järjestöjä puolustamaan Veikkausta kaikissa yhteyksissä. Nyt hän häpeää puheensa tyyliä.
Ihmeellistä on se, että urheilujärjestöt, -sarjat ja -seurat ovat yhä hipihiljaa siitä, että suomalaisen urheilun rahapelimarkkinoilta saama sponsoriraha on pieni, kirjoittaa HS:n urheilutoimituksen uutistuottaja Tero Hakola.
Poliisi ei kerro tapauksesta toistaiseksi yksityiskohtia.
Jukka Virtanen tekee viimeisen kotiseutumatkansa Jämsänkoskella ensi maanantaina.
Young woman suffering from a severe depression, anxiety/sudden fear (very harsh lighting is used on this shot to underline/convey the gloomy mood of the scene; color toned image)
Säästä ympäristöä! Vastuullisen verkkokaupan asiantuntijan Pasi Rinteen helpot vinkit ympäristöystävälliseen kuluttamiseen:Secondhand-kulttuuri on uudessa buumissa. Uusiokäytä muutakin kuin design- tai retrotuotteita.Verkkokauppa on hyvä alusta siihen.Parhaimmillaan verkkokaupasta löytyy paljon tietoa tuotteen kuljetuksen ympäristövaikutuksista. Niitä kannattaa selvittää.Mieti, millainen kestävä kuluttamisen tapa itsellesi parhaiten sopii. Kuinka kulutat ja voiko tuotetta kuluttaa vielä senkin jälkeen... Читать дальше...
Soittokierroksella paljastui, että kartanoita on tarjolla runsaasti, eikä miljoonan euron asuntolainakaan ole mahdoton. Rahoitustekniset vaikeudet osoittautuivat kuitenkin mittaviksi.
Soittokierroksella paljastui, että kartanoita on tarjolla runsaasti, eikä miljoonan euron asuntolainakaan ole mahdoton. Rahoitustekniset vaikeudet osoittautuivat kuitenkin mittaviksi.
Tapahtumaa tutkitaan tapon yrityksenä. Myös todennäköinen tekoväline on poliisin hallussa.
Martinlaaksossa syntynyt Jyrki Ollikainen arveli rakennelmien liittyneen jotenkin viereisen Hämeenlinnanväylän rakentamiseen, ja hän oli oikeassa.
Katri Kulmunin valinta noteerattiin Pietarissa.
Hirvikärpänen eli hirven täikärpänen kuuluu täikärpästen ryhmään.
Iskujen tekijöistä ei ole vielä tietoa.
EU-komission tuoreesta raportin mukaan uusiutuvista voi joutua maksamaan EU-maissa jopa enemmän veroa kuin fossiilisista.
Auton alle jäänyt poliisi loukkaantui vakavasti. Autoilijan epäillään ajaneen huomattavaa ylinopeutta.
22-vuotias Marner oli rajoitettu vapaa pelaaja, ja hänen tulevaisuudestaan oli spekuloitu kuukausia.
Sosiaalityöntekijöiden palkat nousivat taas Helsingissä.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.