Pahoinpitelystä syytetty Asap Rocky odottaa tuomiota - Blockfestin järjestäjä IL:lle: keikka toteutuu!
Asap Rocky tullaan näkemään Blockfesteilla.
Asap Rocky tullaan näkemään Blockfesteilla.
Karhu oli lähtenyt seuraamaan kahta lasta tiistaina iltapäivällä Mikkelissä. Kuvituskuva.
Metsähallituksen hallituksen puheenjohtaja Timo Laitinen kertoo, että selvityksen on määrä valmistua lähiviikkojen aikana.
Kimmo Elomaa ei vielä tiedä, aikooko hän valittaa korkeimpaan oikeuteen.
Kotimainen tarjonta kattaa vain noin puolet kysynnästä.
Kyltti sotilastukikohdan kadulla lähellä Nyonoksan kylää Arkangelin alueella Venäjällä. Kuvattu 7. lokakuuta 2018.
Matkustaja kuvailee tilannetta pelottavaksi.
Afganistaniin meneviä avustusrahoja on mahdollisesti käytetty väärin. Kuvituskuva.
Koska Mäenpää puhui eduskunnassa, prosessista voi tulla poikkeuksellisen mutkikas.
Kotimaa
Politiikka
Poliisitutkinta kansanedustajan eduskunnassa pitämästä puheenvuorosta on äärimmäisen poikkeuksellinen tapaus Suomessa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Pekka Hätönen Helsingin poliisilaitokselta.
Museolle ilmoittautui myös muita kirahveista kiinnostuneita.
Kongon demokraattisessa tasavallassa (DRC) kokeilluista lääkkeistä kaksi näyttää toimivan. Erittäin tappava ja tarttuva verenvuototauti ebola voi lähitulevaisuudessa olla ehkäistävissä ja hoidettavissa, kertoo kansainvälisessä lääkekokeiluissa mukana ollut Yhdysvaltojen kansallinen allergioiden ja kulkutautien instituutti NIAID. Kongossa viime vuoden elokuussa alkaneen epidemian aikana sairastuneita on hoidettu neljällä eri lääkkeellä. Kaksi lääkkeistä on seurannan aikana osoittautunut tehokkaiksi. Читать дальше...
Ruokakoira etsii matkatavaroista laittomia eläinperäisiä elintarvikkeita, joiden mukana lentomatkustajat saattavat levittää afrikkalaisen sikaruton Suomeen.
Vastaavanlainen välikohtaus tapahtui Itämeren yllä vuonna 2017.
Eilish McColgan ei jäänyt hiljaiseksi, kun hänen ulkonäköään arvosteltiin.
Rikoskomisario Kari Lintilän virasta pidätys purettiin. Tulevista työtehtävistään hänellä ei ole tietoa.
Yhtiö on saanut kritiikkiä etenkin radiomainoksestaan, jossa terapeuttihahmo kehotti pelaamaan Veikkauksen Toto-ravipeliä.
Vilkkuva etana herätti hämmennystä matkailijoissa. Matkailija Lin Ruian kohtasi salaperäisen etanan 9. elokuuta. Ruian kiinnitti huomionsa siihen, koska näytti siltä, että sen sisällä olisi vilkkuvia valoja. - Etana näytti siltä, että siinä on monivärisiä neonvaloja. En tiedä, mikä sen aiheutti, mutta se oli hyvin outoa. Koskin siihen tikulla ja se meni rullalle, Ruian ihmettelee.
Viron 25 prosentin valmisteveron alennus astui voimaan heinäkuussa.
Myyjät tuskailevat ilmoitusten sääntöjen kanssa. Pahimmillaan "vääränlainen" ilmoitus on johtanut hetkelliseen myyntiryhmästä ulossulkemiseen.
Venäjän mukaan sotilasliitto Naton koneet lähestyivät Venäjän puolustusministerin lentokonetta. Itämeren yllä on ollut venäläisen uutistoimisto TASSin mukaan kuumottava tilanne. TASSin mukaan sotilasliitto Naton kone lähestyi Venäjän puolustusministerin konetta. TASSin mukaan venäläishävittäjät hätisti sotakoneen matkoihinsa.
Uhri pystyi antamaan hyvät tuntomerkit raiskaajasta ja tämän autosta. Kuvituskuva.
Pornaisten kunnanjohtaja lupasi uudelle tontille hyvät verkkoyhteydet.
Teemu Pukki ja Virgil van Dijk väänsivät kentällä ja vaihtoivat pelin jälkeen paitoja.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.