Merenpohjan kartoitusten avulla korjattu monta väärää oletusta
Metsää on inventoitu liki sata vuotta, mutta meriluonnon kohdalla kartoitukset alkoivat vasta 2000-luvulla.
Metsää on inventoitu liki sata vuotta, mutta meriluonnon kohdalla kartoitukset alkoivat vasta 2000-luvulla.
Saunarakennus on tehty merikontista.
Ville Korhonen ja Edvard Bremer nappasivat poikein 29er-luokan hopeaa Puolassa.
Erityisesti sunnuntaina on mitataan hellelukemia useilla paikkakunnilla.
Daley kilpailee parhaillaan meneillään olevissa uimahyppyjen MM-kisoissa Koreassa.
Stora Enson näkemät uhkakuvat voivat tarkoittaa ankeita aikoja monelle muullekin teollisuudenalalle.
Fitnessvalmentaja vangittiin todennäköisin syin epäiltynä tuottamuksellisesta rahanpesusta.
Kiotossa tutkitaan Kyoto Animationin studion tuhopolttoa.
Vantaan Koivuhaassa sijaitsevan Junno’s Cake’s -yrityksen menestyksen salaisuus on perinteisyys. Äärimmäisiä ruokavalioita noudattavat eivät kuulu asiakaskuntaan.
Tienvarsien vakiokasvi lupiini ei kelpaa ravintokasviksi juuri millekään perhoslajille.
Lähes läpinäkyvät ovet ovat huolestuttaneet keskustakirjaston kävijöitä.
Syyttäjä vaatii pahoinpitelystä epäillyn räppärin pysyvän vangittuna Ruotsissa ensi torstaihin saakka.
Alkueränsä seitsemänneksi tullut Helander tiesi aikansa riittävän sunnuntain finaaliin.
Alkueränsä seitsemänneksi tullut Helander tiesi aikansa riittävän sunnuntain finaaliin.
Lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten raja-aitoja on madallettava samalla, kun oppivelvollisuutta jatketaan kahdeksaantoista ikävuoteen saakka. Tällä hetkellä 15-vuotias yläkoululainen joutuu tekemään yhden elämänsä suurimmista valinnoista lukion ja ammattikoulun välillä. Valinta betonoi lapsen tulevaisuutta, erottelee lapset kahteen porukkaan ja luo haitallisia pussinperiä. Ammatillinen tutkinto jää liian usein opiskelijan viimeiseksi opintosuoritukseksi. Vain reilu prosentti ammatillisen koulutuksen... Читать дальше...
Alakynteen vuonna 1995 jääneet hollantilaiset rauhanturvaajat luovuttivat 350 muslimimiestä serbeille, jotka tappoivat luovutetut.
Nuorempana ikäluokkaennätyksiä murskannut Mattila on ylittänyt tällä kaudella 210.
Särkyneen sydämen syndrooman voi laukaista suuri tunnekuohu.
Anna Kournikova hyväntekeväisyysottelussa vuonna 2003.
Kulunut kesä on ollut tavanomaista lämpimämpi etenkin Lahdessa, Turussa ja Helsingissä.
Kulunut kesä on ollut tavanomaista lämpimämpi etenkin Lahdessa, Turussa ja Helsingissä.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.