Alkukauden keihäskomeetta hyytyi oudolla tavalla: ”Nyt pitää saada koneet alas”
Kahdesti tällä kaudella 89 metriä kiskaissut Andreas Hofmann jäi juhannuspäivänä Kuortaneella lukuihin 82,82.
Kahdesti tällä kaudella 89 metriä kiskaissut Andreas Hofmann jäi juhannuspäivänä Kuortaneella lukuihin 82,82.
William Simons näytteli Sydämen asialla -sarjassa poliisi Alf Ventressiä. Vasemmalla Alfin työtoveri Oscar Blaketon (roolissa Derek Fowlds).
Britannia lähettää apulaisulkoministerin neuvottelumatkalle Iraniin, jossa hän aikoo esittää huolensa Iranin toiminnasta.
Thomas Röhler ei pidä Kuortaneen kentän alustasta.
Jukka Jalonen nousi höyrylaiva Wennon ruumasta esittelemään pokaalia tuhansilla katselijoille.
Sebastian Vettel lähtee sunnuntain kisaan seitsemännestä ruudusta.
Järjestäytyneen rikollisuuden rooli harmaassa taloudessa on kasvanut. Petoskokonaisuuksien paisuminen voi selittyä talouden noususuhdanteella.
Pienokaiset tutustuvat varovasti ympäristöönsä.
Poliisin erikoisryhmä ei enää jahtaa taskuvarkaita Helsingissä.
Varoitus koskee osaa vuosina 2015-2017 myytyjä MacBook Pro -mallisia kannettavia tietokoneita.
Tällaista testiä ei kannata kokeilla kotona tai yhtään missään muuallakaan. Kentuckystä kotoisin oleva tubettaja Brandi Upton päätti kokeilla ripsivärien hinta-laatu -suhdetta varsin erikoisin tavoin. Hän suihkutti itseään pippurisumuttimella kasvoihin ja odotti silmien alkavan vuotaa. 15 minuutin kärsimyksen jälkeen Uptonin olo helpottui, ja hän sai kuin saikin selville, kumpi ripsiväri oli kestävämpi: 22 dollarin vai 5 dollarin mascara. Koko temppunsa hän kuvasi videolle. Lähde: Caters
Tämän kesän hääpari ja tapasi toisensa kesällä 2016 Tinderissä.
Oliver Helander heitti uransa toiseksi pisimmän siivun juhannuspäivänä.
Moottoritien viereinen junaliikenne pysäytettiin pelastustoimien ajaksi.
Sara Sieppi nähdään syksyllä Selviytyjissä.
Kimi Räikkönen lähtee sunnuntain kisaan ruudusta numero 12.
Kolme naista kiidätettiin onnettomuuspaikalta sairaalaan.
Helinin kuuleman silminnäkijäkertomuksen mukaan nuoret ampuivat ilmakivääreillään pesiviä naurulokin- ja kalalokinpoikasia ja viipyivät saaressa noin tunnin ajan. Kuvituskuva. Kuvan lokinpoikaset eivät liity tapaukseen.
Magnus Kirt on elämänsä kunnossa.
Länsituuli voi monin paikoin olla vaarallisen voimakasta. Myös ukkoset ovat mahdollisia.
Tommi Takanen on Suomen haulikkoampujien kärkeä. Urheilijan elämän tukipilarit ovat läheiset, työ ja jatkuva harjoittelu.
Koivu on jäänyt kärjestä seitsemän lyöntiä.
Valtteri Bottas joutui pettymään Ranskan GP:n aika-ajossa.
Annimari Korte (vasemmalla) päihitti Nooralotta Nezirin kovassa myötätuulessa. Arkistokuva.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.