Onko maailman vanhin kannabiksenpolttoväline löytynyt? Suitsukekippoa käyttämällä pössyteltiin ehkä jo 2500 vuotta sitten Kiinassa
Kannabiksenpolton alkuperä on hämärän peitossa.
Kannabiksenpolton alkuperä on hämärän peitossa.
Festivaalireissua ja hotelliyöpymistä suunnittelevien kannattaa toimia nopeasti, sillä hotellihuoneet käyvät kaupungeissa vähiin. Samalla tarjolla olevien huoneiden hinta on tuntuvasti sesonkiaikaa kalliimpi.
Amalie on ollut koko ikänsä ylipainoinen. Hän ei olisi ehkä koskaan lopettanut ikuista laihdutuskuuria ilman nykyisen puolisonsa tukea. Kouluaikoina Amalie Jennings kärsi kiusaamisesta ja vahingoitti itseään. Hän uskoi, ettei kukaan tulisi koskaan hyväksymään häntä. Amalie ja hänen puolisonsa Sean tapasivat samassa nettipelissä vuonna 2008. Pari alkoi juttelemaan pelin ulkopuolella, rakastuivat ja lopulta avioituivat.
Ilves juhli Suomen Cupin voittoa Ahvenanmaalla.
Ilmoitus Lumo-koiran nimittämisestä PR- ja asiakasviihdytysvastaavaksi.
Tiesitkö esimerkiksi, että vanusta saa tehokkaan sytykkeen, kun siihen valuttaa steariinia kynttilästä?
Chris O’Neill nähtiin yllättäen puolisonsa prinsessa Madeleinen rinnalla.
Poliisi ei kerro tapauksesta tutkinnan ollessa kesken.
Amerikkalainen viidennen sukupolven häivehävittäjä, Lockheed Martinin F-35 oli esillä Suomessa nyt ensimmäistä kertaa.
Pekka Rinne edustaa Nash
Ott Tänak oli lauantain kingi Sardiniassa.
Katsojat joutuivat suihkutuksen kohteiksi.
Kuva entisen koomikon Volodymyr Zelenskyin ulkopolitiikasta alkaa tarkentua vasta kuukausia hänen valintansa jälkeen.
Clemens Boeckel ja Claudia Kaffanke matkustivat Saksasta Suomeen vain ja ainoastaan keppihevoskilpailua dokumentoidakseen.
Ilveksen fani sai kovaa kohtelua järjestyksenvalvojilta.
Katedraalin jälleenrakennukseen luvatuista 850 miljoonasta eurosta vain noin 10 prosenttia on maksettu.
Krista Pärmäkoski mittaa älykellostaan muun muassa kulutustaan.
Elämme nykyään macbethilaista aikaa, jossa rikkaat kehuvat itseään omistamissaan medioissa. Se, mikä median esityksissä on etualalla, ei kerro mitään siitä, mitä kulissien takana tapahtuu. Shakespearen neljänsadan vuoden takaista Macbeth -näytelmää pidetään kunnianhimon ja suurten valtatavoitteiden tragediana, jossa maailma vajoaa yöhön. Uni on kaikonnut jättäen jäljelle vain painajaiset. Ne eivät suo unohdusta vaan pelkän rikoksen ajatuksen. […]
Omakotitalon vuokraamista pelätään, koska talon huoltotoimien ja pihanhoidon luullaan jäävän hoitamatta.
Pärmäkoski piti suoritustaan valmistautumiseen nähden onnistuneena.
Ohisalo sanoo painottavansa omia osaamisalueitaan: köyhyys- ja eriarvoisuuskysymyksiä. Tutkijan mukaan suurta linjanmuutosta ei ole näköpiirissä, mutta hallitustaipaleella eteen saattaa tulla vaikeita kysymyksiä.
Erja ja Hugo Hämeenlinnassa vuonna 2004.
Voitto toi Ilvekselle paikan Eurooppa-liigan karsintoihin.
Minna Kauppi antoi Venlojen viestin 10. sijan jälkeen tv-haastattelua.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.